Johnny Depp kutsui Mika Kaurismäen yllättäen konserttiinsa – suomalaisohjaajaa odotti portilla läjä VIP-passeja: ”Jotain pitäisi tehdä yhdessä”

Kansainvälisen elokuvauran tehnyt ohjaaja Mika Kaurismäki tapasi näyttelijä-muusikko Johnny Deppin ennen Hollywood Vampiresin Helsingin-konserttia.

Mika Kaurismäki ja Johnny Depp Kaisaniemessä sunnuntaina.

– Saavuin Suomeen Lissabonista vasta eilen lauantaina. En tiennyt tästä konsertista etukäteen, Mika Kaurismäki kertoi IS:lle Hollywood Vampiresin esiintyessä.

Vanhojen tuttujen kesken asioiden on kuitenkin tapana järjestyä. Ohjaajan tyttäret tiesivät konsertista – ja Johnny Depp Kaurismäestä.

– Minulle oli neljä lippua ja passia odottamassa portilla.

Johnny Depp toimitti konserttipaikan portille VIP-passeja, jotta elokuvaohjaaja Mika Kaurismäki pääsi sisään keikalle.

”Passi” tarkoittaa kulkulupaa artistin pukukoppialueelle, maksavan yleisön saavuttamattomiin. Näyttelijätähti kutsui vanhan ohjaajansa tapaamiseen. Depp näytteli aikanaan vuonna 1999 ensi-iltaan tulleessa Kaurismäen elokuvassa LA without a map.

– Muistelimme elokuvantekoa, Kaurismäki kertoi.

– Depp tuli silloin mukaan, koska halusi tulla. Toki minäkin halusin hänet mukaan, mutta hänen managerinsa suuttuivat, kun hän tahtoi lähteä mukaan pikkuleffaan.

Aurinkolaseihin pukeutunut Depp otti yleisön haltuun ensimmäisellä Suomen-vierailullaan.

Tosin Deppin uravalinnat ovat aina olleet omalaatuinen yhdistelmä art house -elokuvia ja kassamenestyksiksi räätälöityjä Hollywood-tuotteita.

– Minun puolestani hän voisi tehdä enemmänkin art house -leffoja, Kaurismäki naurahtaa.

Hollywood Vampiresissa soittaminen on luonteva jatko Deppin CV:ssä. Kun soittaminen sattui huvittamaan, hän alkoi soittaa.

– Hän on alunperin muusikko. Niin hän kokee. Tämä on paluuta juurille. Esiintyessä kontakti yleisöön on niin välitön, Kaurismäki kertoi.

Johnny Depp viihdytti yleisöä Kaisaniemen puistossa sunnuntai-iltana.

Hän itse matkustaa muutaman viikon kuluttua Lappiin, jossa kuvaa suomalais-kiinalaista yhteistyöelokuvaa Mr Cheng.

Vielä siinä ei taida olla Johnny Depp mukana?

– Ei ole. Mutta keskustelimme, että jotain pitäisi taas tehdä yhdessä.

Alice Cooper toimii Hollywood Vampiresin laulajana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?