Musiikki

Suurlähettiläät tekee näyttävän paluun erikoiskeikalla – edellisestä esiintymisestä seitsemän vuotta: ”Nyt on hyvä hetki, kun ollaan vielä hengissä”

Julkaistu:

Suurlähettiläät -bändi on ollut telakalla vuodesta 2011. Soittajat ovat kuitenkin pitäneet yhteyttä toisiinsa vuosien ajan.
Elokuun 11., Pitääxunaina, Maailman laidalla, Kun tänään lähden, Kuka pysäyttäisi kellot. Soulvaikutteita ja melodista suomipoppia yhdistelleen Suurlähettiläät -yhtyeen ura on täynnä suuria hittejä.

Vuonna 1991 esikoisalbuminsa julkaisseen bändin ura lähti nopeasti lentoon. Parikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana Suurlähettiläät julkaisi kahdeksan studioalbumia, joista se on saanut viisi kulta- ja kaksi platinalevyä. Levyjen lisäksi myös bändin livekeikat olivat erittäin suosittuja.

Vuonna 2011 viimeisen keikkansa soittanut bändi on nyt tekemässä paluun.

Jussu Pöyhösen ja Kari Hurrin luotsaama yhtye valtaa kesäkuun alussa Baltic Princessin omalla erikoisristeilyllään, jossa Suurlähettiläät soittaa paluukeikan suosituimmalla kokoonpanollaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tätä on nyt vajaa vuosi palloteltu poikien kanssa. Miten tehdään ja milloin tehdään, Jussu kertoo Ilta-Sanomille.

– Nyt on hyvä hetki, kun ollaan vielä hengissä, hyvissä voimissa ja melkein järjissämme. Kiva, kun ei tarvitse mennä rollaattorin avulla lauteille.

Pöyhönen painottaa, ettei kyseessä ole comeback, sillä Suurlähettiläät ei koskaan lopettanut.

– Me vain jäimme paussille määräämättömäksi ajaksi.


Vaikka bändi on ollut telakalla, soittajat ovat nähneet toisiaan säännöllisesti treenikämpällä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Puolivuosittain ollaan soiteltu ja pidetty hauskaa.

Uutta musiikkia Pöyhönen ei vielä lupaa.

– En ole nähnyt sitä niin oleellisena juttuna. Katsotaan ensin, miltä nuo keikat tuntuvat, mies toppuuttelee.

Laulaja on tyytyväinen, että paluukeikan paikaksi valikoitui nimenomaan risteilylaiva.

– Rehellisyyden nimissä ”hartsu-areenan” buukkaaminen olisi ollut liikaa.

Suurlähettiläitä ei ollut hankala saada kokoon, vaikka suurin osa bändin muusikoista tekee siviilityökseen jotain aivan muuta kuin soittaa.

– Kaikki tekee kuka mitäkin. Meillä on soitinmyyjää ja opettajaa porukassa.

Mutta mitä tapahtui reilut kuusi vuotta sitten? Miksi suosionsa huipulla ollut yhtye päätti laittaa pillit pussiin ja kitarat laukkuun?

– Se oli enimmäkseen minun päätökseni, Pöyhönen sanoo.

– Mulle tuli sellainen olo, että nyt ollaan kierretty samoja mestoja niin moneen kertaan, että mennään paussille kun vielä ollaan ystäviä keskenään.

Suurlähettiläät oli, ja on, iso bändi. Sellaisen ryhmän kulurakenne on suuri, eikä pizzerian nurkassa soittaminen ole mahdollista.

– Joka paikkaan ei voitu lähteä. Koko ja kulut rajoitti aika paljon mestoja. Sitten tuli myös kokonaisvaltainen kyllästyminen.

Bändin pitkältä taipaleelta jäi lähinnä hyviä muistoja, vaikka meno olikin parhaimmillaan melkoista hullunmyllyä. Varsinkin Lapin kiertueet olivat legendaarisia.

– Perjantai-iltana soitettiin Sallassa. Seuraavana päivänä piti olla Köyliön Lallintalolla. Aamuneljältä lähdettiin ajamaan ja bussi räjähti kuuden aikaan. Siellä me seisoimme keskellä metsää kauheassa pakkasessa. Se oli sitä aikaa kun ainoa matkapuhelin oli miksaajalla. Kajaanista saatiin invataksi bändille ja pakettiauto kamoille. Köyliöstä painoimme samoilla silmillä päiväkeikalle Helsinkiin aerobicin SM-kisoihin. Paikka oli täynnä raikasta ja reipasta väkeä ja me pamahdetaan paikalle samat vaatteet päällä, missä ollaan oltu kolme viimeistä viikkoa. Hävetti aika raskaasti. Kyllä ne ajatteli, ettei tuo niin freesi yhtye olekaan.

Kun historiaa kerran havistellaan, mennäänpä vieläkin kauemmaksi kalenterissa. Harvempi nimittäin tietää, että soulin suurlähettiläät aloittivat hip hop -bändinä.

– Kaksi vuotta puuhailtiin räppiä, sitten se meni englanninkieliseksi popiksi, ja lopulta tuli Suurlähettiläät. Silloin ei Suomessa tiedetty räpistä mitään. Raptorikin tuli vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Yhteinen nimittäjä Pöyhösen uralla on aina ollut rytmimusiikki, jossa erilaiset maut kohtaavat. Suomi-soulin lähettilääksi mies ei kuitenkaan haluaisi ryhtyä.

– Onhan Suomessa tehty soulmusiikkia jo 1960-luvulta lähtien. Silloin oli Topmost. J. Karjalaisella oli iso bändi, kaksi torveakin, eikä kukaan sanonut sitä souliksi. Meillä homma lähti mun melodioista, niihin lisätyistä torviarreista ja bändin omintakeisesta groovesta.


Helsingin Sanomien artikkelissa vuodelta 2017 Suurlähettiläiden kerrottiin antaneen äänen lama-Suomen rakkautta kaipaaville ihmisille. Pöyhönen ilahtui jutusta.

– Kyllähän se osittain pitää paikkansa, hän nauraa.

– Meidän keikoilla kävi paljon tyttöjä ja miehet seurasivat perässä.

Ja seuraavat vieläkin, sillä musiikissa on menossa iso nostalgiabuumi. Ysärifestivaalit, Ultra Bran keikat, Neon 2:n paluu, Nylon Beatin uudelleentuleminen... Lista lavalle palaavista vanhoista tähdistä on pitkä. Pöyhösen mielestä vanhojen muistelussa ei ole mitään pahaa.

– Jotkut sanovat, että antaa asioiden olla, mutta Suurlähettiläät on iso meidän elämää ja iso osa kuuntelijoidenkin elämää. Miksei jakaisi vielä niitä fiiliksiä? laulaja kysyy.

– Moni kollega ja aikalainen ottaa taas soittimia naftaliinista ja hyvä niin. Näen sen myös niin, että bändit tulevat taas, ja tappiin asti ohjelmoidun musiikin rinnalle kaivataan soitettua musaa. Silloin kun David Guetta otettiin Ruisrockin pääesiintyjäksi, en enää ostanut sinne lippua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt