Rautaneito ei hidasta tahtiaan: Iron Maiden esiintyy Suomessa jälleen – mikä on yhtyeen suosion salaisuus? - Musiikki - Ilta-Sanomat

Rautaneito ei hidasta tahtiaan: Iron Maiden esiintyy Suomessa jälleen – mikä on yhtyeen suosion salaisuus?

Iron Maiden esiintyy Suomessa jälleen täysille saleille. Mikä yhtyeestä tekee niin suositun?

Bruce Dickinson ei koreile. Kuvassa Iron Maiden konsertoi Hämeelinnassa 2016.

27.5.2018 16:26

Iron Maiden saapuu jälleen Suomeen.

Suomi on kuulunut englantilaisen sankariheviyhtyeen kiertueohjelmaan neljällä vuosikymmenellä.

Suurin sankari bändin jäsenistä on laulaja Bruce Dickinson, 59. Hän on hämmästyttävällä tavalla yhtä aikaa samastuttava ja saavuttamaton.

Miten se on mahdollista?

Aloitetaan ulkonäöstä ja imagosta, nehän ovat rockbändeissä joskus jopa tärkeämpiä kuin musiikki.

Iron Maiden ei koreile.

Toimittaja Samuli Knuuti kiteytti Rumbassa bändin aseman sijoittaen sen raskaan rockin historiassa vastakohdaksi Hanoi Rocksista vaikutteita ottaneiden, kauniiden ja tyyliteltyjen ”hiusmetallibändien” kanssa.

”Täishampoo on ainoa hiusvalmiste, jota he voisivat uskottavasti markkinoida”, Knuuti kirjoitti – ja tarkoitti niin Dickinsonia kuin muitakin ”Rautaneitoja”.

Dickinson on kuin yksi yleisöstään. Jos hän ei laulaisi Iron Maidenissa, hän todennäköisesti olisi yksi äijänjörriköistä, jotka tulevat bändin keikalle poikansa kanssa.

Ulkonäön perusteella ei kuitenkaan voi vähätellä – ei varsinkaan Dickinsonia. Hän on nykyajan musiikkitähdistä ainutlaatuisen monipuolinen osaaja, todellinen renessanssimies. Laulaminen maailman ehkä suosituimmassa metallibändissä ei riitä hänelle. Dickinson on noussut huipulle myös muissa toimissaan: nuorempana hän kilpaili miekkailijana korkealla tasolla, lentäjänä hän on ollut isojen matkustajakoneiden kapteeni ja viime vuosina hän on kiertänyt suosittuna, hyväpalkkaisena luennoitsijana.

Uusin aluevaltaus on kirjoittaminen. Tuore muistelmateos nousi myyntilistojen kärkeen.

Fanien ja yhtyekaverien iloksi Dickinsonilla on yhä aikaa myös Iron Maidenille. Kun hän keskittyi 1990-luvulla soolouraansa, Iron Maiden kiersi pienemmissä paikoissa, areenat vaihtuivat korvaavan laulajan kanssa konserttisaleihin.

Ei ole korrektia kuvata ihmisen kamppailua syöpää vastaan ”taisteluksi”, mutta Dickinsonin kohdalla siihen on kiusaus: sankarilaulaja laulaa jälleen, vaikka sairasti runsaat kolme vuotta sitten kielisyövän.

Tässä juttusarjassa kerrotaan kevään ja kesän aikana Suomessa vierailevista artisteista ja yhtyeistä. Iron Maiden esiintyy Helsingin Hartwall-areenassa maanantaina ja tiistaina.

Edit klo 22:29: Konsertteihin on vapautunut lisää lippuja, eivätkä ne ole vielä loppuunmyytyjä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?