Musiikki

Räppäri Paperi T lupasi Radio Helsingin musiikkipäällikkönä parempaa musiikkia – HS: oma kappale kanavan soitetuin

Julkaistu:

musiikki
Radio Helsingin musiikkipäällikön, Paperi T:n, oma kappale oli kanavan soitetuin biisi huhtikuussa, kertoo Helsingin Sanomat.
Suosittu rapartisti Paperi T, oikealta nimeltään Henri Pulkkinen, on työskennellyt reilun vuoden Radio Helsingin musiikkipäällikkönä.

Medianomin koulutuksen saanut räppäri toimi aikaisemmin pitkään Radio Helsingin toimittajana, mutta tammikuusta 2017 hän on vastannut kanavan musiikillisesta linjasta.

– Missään ei kuule niin paljon hyvää musiikkia kuin Radio Helsingissä, ja aion tehdä siitä vieläkin parempaa, räppäri kommentoi nimitystään vuosi sitten tammikuussa.

Helsingin Sanomat kertoo, että mies on tehnyt asioita lupauksensa eteen ja huhtikuun soitetuin kappale Radio Helsingissä oli Paperi T:n oma sinkku Kaikki on hyvin.


Kaikki on hyvin -single julkaistiin huhtikuun alussa ja se on maistiainen miehen tulevalta albumilta, jonka on määrä ilmestyä kesäkuussa. Edellisen kerran Paperi T on julkaissut soolomusiikkia huhtikuussa 2015, jolloin ilmestyi hänen debyyttialbuminsa Malarian Pelko. Albumi palkittiin Teosto-palkinnolla vuonna 2016.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syyskuussa 2016 räppäriltä ilmestyi esikoisrunoteos post-alfa, joka myi loppuun vajaassa päivässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt