Musiikki

Kommentti: Depeche Mode esiintyy sunnuntaina Suomessa – kiinnostaako suurta yleisöä vain yhtyeen tutut hitit?

Julkaistu:

keikka
Depeche Mode saapuu Suomeen markkinoidakseen 14. albumiaan. Yleisö odottanee kuitenkin enemmän vanhoja tuttuja hittejä, kirjoittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.
Animaatiosarja Simpsonit kiteyttää parhaimmillaan pariin sekuntiin isoja ilmiöitä. Taannoin ohjelmassa oli 1970-luvulla suositun amerikkalaisen laulaja-lauluntekijän konsertti. Hän spiikkasi:

– Ja seuraavaksi jotain uudelta levyltäni!

Yleisö huokasi pettyneenä.

Julmaa, mutta kuvaavaa. Yleisö odottaa usein artistilta, varsinkin vuosikymmenten mittaisen uran tehneeltä artistilta tuttuutta. Lauluja, jotka vievät menneisyyteen, ehkäpä nostalgisesti aikaan, jonka muistaa nyt paremmaksi kuin se koskaan olikaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Artisti haluaa esittää – ja myydä – uutta tuotantoaan.

Voivatko molemmat saada konsertista sen, mitä tahtovat?


Tämän vuoden konserttivieraiden listaa katsoessa tarjolla on monta artistia ja yhtyettä, joita ei ole liioiteltua kutsua ”eläviksi legendoiksi”. Esimerkiksi Ozzy Osbourne, Judas Priest, Patti Smith, Iron Maiden ja Jethro Tull saapuvat Suomeen, ja vain harva menee keikoille kuullakseen heidän uusimpia tuotoksiaan.

Elektronisen popin suuri nimi Depeche Mode esiintyy Helsingin Hartwall Arenassa sunnuntaina. 1980-luvulla aloittanut bändi saapuu Suomeen The Global Spirit -kiertueellaan, joka markkinoi yhtyeeltä viime vuonna julkaistua Spirit-albumia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Levy on yhtyeen 14. Mainio levy, ei siinä mitään, mutta tuhansille areenaan sunnuntaina suuntaaville suomalaisille todennäköisesti kohtuullisen yhdentekevä äänite. Epäilen, että Spirit on pyörähtänyt tunnollisimpien fanien suoratoistopalveluissa ilmestyttyään ja nyt konserttia odotellessa. Vahva suhde Depeche Modeen on syntynyt aikaisemmin, 1980- ja 1990-luvun klassikkolevyjen laulujen ansiosta.



Miksi on kuitenkin yksinomaan hyvä, että pitkän uran tehneet artistit ja yhtyeet jatkavat musiikin tekemistä? Siis jatkavat, vaikka he eivät enää saavuttaisi uutta yleisöä eivätkä entisessä määrin vanhaakaan?

Siksi, että jatkaessaan luovaa työtä artisti pysyy artistina. Vaikka Depeche Modelle on epäilemättä erittäin kannattavaa esiintyä 1,5 miljoonalle ihmisille maailmankiertueellaan, he kokevat uusia kappaleita esittäessään tekevänsä jotain uutta taiteilijoina.

Esittäjälle nostalgia saattaa tuntua kuonalta koneistossa. Omien, yhtyetovereiden ja yleisön muistot ja niiden ylevyyteen yltäminen pelkästään vanhoja kappaleita esittäen saattaa olla enemmän painolasti kuin voimavara.

Tai niin voisin kuvitella, mutta Depeche Moden laulaja David Gahan tietää tunteen tarkalleen areenalla sunnuntaina, esittäessään jo neljännellä vuosikymmenellä hitit Everything Counts tai Never Let Me Down Again.

Mutta kun niiden rinnalla saa esittää jotain uutta, muodostuu kokonaisuus. Hienon yhtyeen ura levittäytyy aikajanaksi, jonka loppua ei näy.

Kaikki saavat jotain, kaikki voittavat. Yleisö ja yhtye. Luvassa lienee myös uutta musikkia – ja uusia kiertueitakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt