40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui - Musiikki - Ilta-Sanomat

40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

Kuvituskuva
Julkaistu: 20.10.2017 8:35

Lynyrd Skynyrd -yhtyeen lentomatka päättyi traagisesti vuonna 1977 mississippiläiselle suolle.

Lokakuun 19. päivä 40 vuotta sitten. Eteläcarolinalaisen Greenville Memorial Auditoriumin 7 500 henkeä vetävä sali on täynnä väkeä. Tungoksen aiheuttaja on lavalla ja piiskaa instrumenttejaan. Biisit, kuten Gimme Three Steps, Sweet Home Alabama ja setin lopettava Free Bird soivat komeasti ja kuuluivat jo tuolloin Lynyrd Skynyrdin klassikoihin.

Lynyrd Skynyrd nousi lopullisesti isojen poikien kerhoon vuonna 1977. Bändin viidettä studiolevyä, Street Survivorsia oli odotettu kuin kuuta nousevaksi. Vain kaksi päivää ennen Greenvillen konserttia kauppoihin tullut levy myi kultaa parissa päivässä ja etelän rokkarit olisivat päässeet vihdoinkin nauttimaan työnsä hedelmistä. Kiertueella he olivat olleet jo tammikuusta lähtien.

Tällä kertaa rundi oli päätetty tehdä kunnolla, ja välimatkat Yhdysvaltojen osiolla taitettiin Convair CV-300 -lentokoneella – ilma-aluksella, jonka Aerosmith aikoi vuokrata aiemmin samana vuonna. Steven Tyler ja kumppanit olivat kuitenkin tulleet tulokseen, ettei kone ole tarpeeksi turvallinen, eikä miehistö riittävän kokenutta.

Keikkaa seuraava päivä sarasti aurinkoisena ja herätti krapulaiset rokkarit. Matkan oli jatkuttava ja rymyryhmä nousi lentokoneeseen.

Rumpali Artimus Pyle muisteli matkaa Swamplandin haastattelussa vuonna 2007.

Ronnie (Van Zant, laulaja) ja moni muu nukahti heti, koska he olivat juhlineet edellisenä iltana. Ronnie nukkui väliseinän takana pimeässä, koska lensimme päiväsaikaan. Kun lensimme korkealla, koneen pinnat olivat todella kylmiä. Ronnie oli krapulassa, joten hänestä varmaan tuntui hyvältä lepuuttaa päätään jääkylmää konetta vasten, Pyle muistelee.

Sitten alkoivat ongelmat. Kohti Baton Rougea matkaavan koneen oikeanpuoleinen moottori alkoi piiputtaa aivan lennon loppuvaiheessa.

Koneen lentäjällä Walter McCrearyllä ei ollut montaakaan vaihtoehtoa. Hän päätti yrittää varalaskukentälle.

Convair otti suunnan McCombiin Mississippiin.

Onnettomuuden ainekset oli sotkettu läjään jo konetta tankatessa, sillä lentäjät olivat laskeneet väärin tankkiin menneen polttoaineen määrän.

Kone raahusti ilmassa vielä muutamia kymmeniä maileja, ennen kuin lentobensiini loppui. Sitten rysähti.

Convair CV-300 putosi soiseen metsään. Maahansyöksyssä kuolivat laulaja ja keulakuva Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen siskonsa, taustalaulaja Cassie Gaines, kiertuemanageri Dean Kilpatrick sekä koneen lentäjä Walter McCreary ja perämies William Gray.

Muut bändin jäsenistä saivat vakavia vammoja.

Kuvituskuva

Vuosikymmeniä myöhemmin yhtyeen kosketinsoittaja Billy Powell, joka sai vakavia kasvovammoja, muisteli viimeisiä hetkiä ennen syöksyä. Hänen mukaansa Van Zant ei käyttänyt turvavyötä, vaan paiskautui suoraan kuolemaansa koneen rungon revettyä kahtia.

Artimus Pyleltä murtui useita kylkiluita. Silti hän ja kaksi bändin roudaria pystyivät raahustamaan läheiselle maatilalle hakemaan apua.

Talon isäntä säikähti rähjäisiä miehiä ja konetta etsimään tullutta helikopteria, luullen näitä vankikarkureiksi. Hän haki haulikon.

Tilanne rauhoittui vasta kun toinen roudareista, Kenneth Peden Jr, sai ilmaan varoituslaukauksia ampuneen miehen vakuuttumaan tilanteen vakavasta luonteesta.

Eloon jääneet bändiläiset eivät halunneet enää jatkaa. Lynyrd Skynyrd hajosi. He kokoontuivat yhteen vasta vuonna 1979 soittaakseen instrumentaaliversion Free Birdistä Charlie Danielsin Volunteer Jamissa Nashvillessä.

Kuvituskuva

Street Survivors -albumi jatkoi kuitenkin elämäänsä myyden platinaa ja nousten aina sijalle viisi Yhdysvaltojen albumilistalla.

Levyn alkuperäisessä kannessa bändi seisoo liekkien keskellä. Varsinkin onnettomuudessa kuollut Steve Gaines näyttää katoavan kokonaan tulimereen.

Menehtyneitä tovereitaan kunnioittaakseen, ja Gainesin lesken pyynnöstä, levy-yhtiö vaihtoi kannen kuvan, korvaten liekkikuvan takakannen bändikuvalla. 30 vuotta myöhemmin Street Survivors julkaistiin uudelleen, ja silloin alkuperäiset liekit palautettiin albumin kanteen.

Allen Collins, Leon Wilkeson, Gary Rossington, Artimus Pyle, Ronnie Van Zant, Billy Powell 1970-luvun alussa.

Allen Collins, Leon Wilkeson, Gary Rossington, Artimus Pyle, Ronnie Van Zant, Billy Powell 1970-luvun alussa.

Kuvituskuva