Senja

Musiikki

Räppärit uusivat legendaarisen Suomi-kappaleen – mukana myös Eino Grön: Katso video ja sanoma nykynuorten laiskottelusta

Julkaistu:

uutuuskappale
Iskelmälaulaja Eino Grön on lähtenyt mukaan espoolaisen rap-kaksikon Jeijjon & Nupin uutuusbiisiin, jossa pistettiin uusiksi Laivat puuta, miehet rautaa -kappale.
Laulaja Eino Grön esiintyy espoolaisen rap-kaksikon Jeijjon & Nupin uutuusbiisillä. Kappale on uutuusversiointi Reino Helismaan ja Toivo Kärjen luomasta Laivat puuta, miehet rautaa -klassikosta, jonka suomalaisille tutuksi toi Tapio Rautavaara. Myös Eino Grön on aiemmin tehnyt kappaleesta oman versionsa.

Grön esiintyy myös kappaleen humoristisella musiikkivideolla, jolla nähdään myös vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonji.
  • Katso yllä olevalta videolta kappaleen musiikkivideo!
Eino Grön kertoo Ilta-Sanomille, ettei epäillyt hetkeäkään sitä, että lähtisi mukaan räppäreiden uutuusversiolle.

– Olen aina ollut ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen, en keksinyt mitään syytä, miksi en olisi lähtenyt kappaleelle mukaan, Grön kertoo ja jatkaa:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kaverit tykkäsivät kappaleen menosta ja rakensivat siihen oman versionsa. He (Jeijjo ja Nupi) olivat oikein reippaita ja mukavia poikia, Grön kehuu.

Grön toteaa, ettei hän itse ole rap-musiikissa ”hirveän sisällä.”

– Sehän on selvää, että räpin kuuntelu ei kuulu ihan ikäpiirini harrastustoimintaan, 77-vuotias Grön sanoo.

– Otan sen siten, että rap-musiikki on nuorisolle tärkeää ja se kuuluu tähän päivään.

Levy-yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan Jeijjo kertoo, että hän ja Nupi arvostavat Grönin kaltaisia musiikkilegendoja.

– He ovat tehneet omaa juttuaan törkeän kauan, pieteetillä. Nykynuoriso voisi olla vähä jaksavaisempia, mitä tuossa biisissä kerrotaankin. Ollaan tuotu biisiin uusia palasia, mutta se taustavire siellä pohjalla on sama, Jeijjo kuvailee tiedotteen mukaan.

Ennen oli miehet rautaa -single on Jeijjon & Nupin tuplasingle, ja toisena biisinä kuulla perinteisempi rapbiisi Hyvää Elämää 2016, jossa mukana ovat Hyvää Elämää 2016 ft Latiksen Andy sekä Eemeli. Kappaleen voit kuunnella myös Spotifysta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. 6

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    7. 7

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    8. 8

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    10. 10

      WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    8. 8

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. Näytä lisää