Nyt puhuu oopperalavojen vaiettu suuruus: Harras Hursti, 90, nousi kirjapainosta Neuvostoliiton supertähdeksi

Oopperalaulaja Harras Hursti, 90, kävi päivätöissä kirjapainossa ja loi sen ohessa huikean uran Neuvostoliitossa. – Taiteilijan pitää pystyä elättämään itsensä työllä, hän sanoo.

Harras Hursti yhdisti päivätyön ja taiteilijan elämän. Nykytaiteilijoiden kritiikkiä hän ei aina ymmärrä. – Ollaan käsi ojossa pyytämässä rahaa. Sanotaan vain, että ollaan taiteilijoita, vaikka ei ole lahjakkuutta.

23.10.2016 18:13

Eletyt vuodet ovat karhentaneet ääntä, silti siitä kuulee oopperan pääroolien tenorin soinnin.

– Tässä olen Toscan Cavaradossin pääroolissa, oopperalaulaja Harras Hursti, 90, osoittaa mustavalkoista kuvaa albumistaan.

Se on yksi monista studiokuvista, joita rapisevien kuultopaperilehtien alta vilahtelee esiin. Ruskeiden nahkakansien väliin on säilötty huippuhetkiä Harras Hurstin pitkästä oopperaurasta. Se alkoi 1950-luvulla ja huipentui lukuisiin konsertteihin eri puolilla Neuvostoliitoa. Hursti oli siellä tunnetumpi kuin kotimaassaan Suomessa.

SYYSKUUN 5. vuonna 1955 oli tärkeä päivä Hurstin elämässä.

– Se oli tätä aikaa vuodesta, voitin tenoreiden laulukilpailun Sibelius-akatemiassa, Hursti sanoo ja katsoo syksyn värittämälle pihalleen Itä-Pakilassa Helsingissä.

Harras Hursti piti päivätyönsä kirjapainossa ja eteni johtajaksi. Illat hän eli taiteelle.

Hursti myös syntyi Pakilassa, seitsenlapsiseen perheeseen kuopuksena vuonna 1926, eikä matkaa syntymäkodin paikalle ole paljon. Hurstin vanhempi veli oli Veikko Hursti, alkoholismin kautta huono-osaisten auttajaksi kasvanut, nyt jo edesmennyt sosiaalineuvos. Isä oli metodistipappi, äiti Kotimaa-lehden pääkirjanpitäjä. Kodinperintönä Hursti sai kristillisen kasvatuksen, mutta myös muuta: arvostuksen isänmaata kohtaan ja kipinän musiikkiin.

HURSTI kuuluu sodat kokeneeseen sukupolveen. Yksi veljistä kaatui talvisodassa, jatkosodassa kaksi haavoittui. 13-vuotiaana koulupoikana Harras Hursti oli talvisodassa vapaaehtoisena lähettinä. Talvisodan jälkeen hän meni kirjapainokouluun ja sitten kutsuntojen kautta asepalvelukseen. Viestimies Hursti siirtyi keväällä 1944 täydennysmiehenä Rukajärven suuntaan ja sitten Pohjois-Suomeen Uhtuan suunnalle, jossa hänen viestiryhmänsä hoiti puhelinyhteyksiä saksalaisille.

Jatkosodan päättyminen syyskuussa 1944 herätti nuoressa Hurstissa kahtalaisia tunteita.

– Oli jonkinlainen katkeruuden tunne, mutta sen yli huokui helpotus, säilyihän maa itsenäisenä.

Sota-aikana viihdytyskiertueille lähteneet taiteilijat Oopperaa ja Kansallisteatteria myöten olivat antamassa omaa panostaan maan puolustamiseen.

Harras Hursti kierti laajaa Neuvostomaata sen länsilaidalta Tallinnasta aina Tyynen valtameren rannalle asti.

– Siitä hengestä voisi nykypolvi ottaa oppia. Silloin Suomen kansa oli yhtenäinen, nyt on suuri joukko ei-ihmisiä, joille mikään ei sovi ja kaikki on hallituksen vika.

Hursti seuraa yhä aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua.

– Minua on ärsyttänyt kovasti se, kun kirkko on ilmoittanut piilottelevansa maasta karkotettavia ihmisiä. Se on tietysti kirkon vanhan julistuksen mukaista, mutta kirkko ei saisi mennä tässä maallisen lain ohi, metodistipapin poika sanoo.

HURSTIN tie oopperalaulajaksi oli täynnä työtä – konkreettisesti. Perhe oli köyhä, mutta palo musiikkiin ajoi eteenpäin.

– Olin kirjapainossa töissä ja niillä rahoilla sain maksettua laulutuntejani. Mitään tukia tai stipendejä en opiskeluuni saanut. Laulaminen oli minulle kutsumus.

Hursti uskoo, että sama kutsumus ajaa nykytaiteilijoitakin, mutta siihen yhteys jääkin.

– Nykyisin odotetaan, että yhteiskunnan pitää elättää taiteilijoiden elämä opiskelusta lähtien. Nykyään moni kutsuu itseään taiteilijaksi, vaikka elää muiden rahoilla. Se on eräänlaista kerjäämistä, ollaan käsi ojossa.

 Kirjapainossa olin päivät ja illat elin musiikille ja lauloin. Siitä olen ylpeä.

Puhe voi kuulostaa kovalta, mutta sanoille antaa painavuutta omakohtainen elämä taiteen ja korkeakulttuurin kilpailulla saralla. Kun Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi ilmoitti taannoin, että ooppera ei enää palkkaa vakituisia solisteja, hän nostatti taidepiireissä myrskyn.

– Kun minä lauloin 1950-luvulla Kansallisoopperassa, saimme keikkapalkkaa. Tuskin se teki meistä huonompia taiteilijoita.

– Olen laulanut talon ja tontin. Taiteilijan pitää pystyä elättämään itsensä työllä, Hursti sanoo äänessään ylpeyttä.

TENOREIDEN laulukilpailun voitto syyskuussa 1955 oli makea korvaus niistä uhrauksista, joita vuosien laulunopiskelu töiden ohessa oli vaatinut.

– Minulle tarjottiin puolenkymmentä kertaa kiinnitystä, mutta pienen palkan vuoksi en ottanut niitä vastaan. Päivät olin kirjapainossa, illat oopperan lavalla.

1956 koko ooppera teki kolmen viikon matkan Leningradiin.

– Esitimme Rigoletton ja Pohjalaisia. Konserttien jälkeen minut kutsuttiin silloiseen Kirovin teatteriin eli nykyiseen Mariinskiin koe-esiintymään.

Harras Hursti oli hyvin suosittu Neuvostoliitossa.

Tämän jälkeen Hurstille alkoi tulla esiintymiskutsuja Neuvostoliittoon. Ylläpito oli huolehtivaa, kaupungista toiseen siirryttiin lentokoneella.

– Yleisö oli hurjan hyvin musiikkia tuntevaa. Kun meni lavalle, sen tunnelman aisti, Hursti muistelee.

– Länsimaissa pop-musiikki oli jo lyönyt läpi, mutta Neuvostoliitossa oopperaa arvostettiin ja yleisö suorastaan imi sitä. Kun Suomessa aplodien jälkeen yleisö lähti rynnimään pois, Neuvostoliitossa katsojat vaelsivat lavan eteen.

Kaikkiaan Hursti teki 20 vuoden aikana yli sata konserttia 40 kaupungissa.

– Tallinnasta Vladivostokiin, hän naurahtaa.

Niillä matkoillaan hän tutustui muun muassa Aleksei Leonoviin, ensimmäiseen avaruuskävelyn tehneeseen ihmiseen.

Eira Hursti hoiti kotia, kun Harras oli konserttimatkoilla.–Kun joulun alla 2006 kuulin laulua, tiesin Harraksen selvinneen leikkauksesta, Eira kertoo.

– Leonov oli innokas maalauksen harrastaja. Hän teki ystävänsä taidemaalari Andrei Sokolovin kanssa avaruusaiheisia tauluja. Neuvottelimme, että meidän kirjapaino painaa kuvat kirjaan. Neuvostoliittolainen kirjapainotekniikka oli sen verran heikkoa, että he pitivät ajatusta hyvänä. Neuvostoliitossa tuskin tiedettiin, että sama kirjapaino oli aikanaan Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n omistama, ennen kuin se rauhansopimuksen nojalla 1944 lakkautettiin ja siirtyi lahtelaisen kenkätehtailijan ja mono-hiihtokengän keksijän Jussi Monosen omistukseen.

AKTIIVIURANSA jälkeen Hursti johti lukuisia kuoroja. 2007 hän konsertoi Heikki Siukolan ja Anssi Hirvosen kanssa Temppeliaukion kirkossa.

Vaikka Hurstin aikana laulamisella eläminen oli vaikeaa, hän ei ole katkera.

– Olen valinnut tieni. Kirjapainossa olin päivät ja illat elin musiikille ja lauloin. Siitä olen ylpeä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?