Aune, Oona

Musiikki

Kahden suomalaisbändin nimikiista sai vihdoin päätöksen – ”Odotin terveen järjen voittavan”

Julkaistu:

musiikki
Kosketinsoittaja Tapani Puranen iloitsee, että Kulkukoirat-nimikiista on viimein saatu päätökseen.
Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Topi Sorsakosken taustalla soittanut Kulkukoirat-yhtye vaihtaa nimeään. Kalle Kaaja & Kulkukoirat muuttuu muotoon Kalle Kaaja & Antti Tammilehdon yhtye.

Tanssipaikkoja kiertää kuitenkin edelleen toinen Kulkukoirat-bändi, jonka solistina on Maija Tenkanen. Myös tässä yhtyeessä on Sorsakosken aikana Kulkukoirissa soittaneita muusikoita.

Rumpali Jarmo Kirsilä soitti Sorsakosken taustalla kymmenen ja kosketinsoittaja Tapani Puranen seitsemän vuotta. Toisen, nyt nimeään muuttaneen Kulkukoirat-bändin kitaristi Jyrki Telilä keikkaili Sorsakosken rinnalla viisitoista vuotta.

Puranen kuitenkin rekisteröi Kulkukoirat-nimen oman firmansa nimiin Sorsakosken kuoleman jälkeen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tulin rekisteröineeksi nimen parisen vuotta sitten, kun selvisi, että lähdemme eri teille silloisen uuden solistin kanssa. Otimme sen nyt käyttöön, kun mietimme kokoonpanolle nimeä, Puranen kertoi Ilta-Sanomille helmikuussa.

Kentällä kaksi samaan aikaan keikkaillutta Kulkukoirat-yhtyettä herätti siinä määrin hämmennystä, että Puranen vihjasi mahdollisista oikeustoimista, jos nimiasiassa ei päästäisi sopuun.

Asian saamasta uudesta käänteestä Puranen kuulee ensi kertaa Ilta-Sanomilta.

– Ahaa, erikoista, että kuulen sen sulta, Puranen hämmästelee.

– Tosin täytyy myöntää, että sitten helmikuun olemme olleet asian suhteen äärimmäisen passiivisia. Se on ilmeisesti ollut hyvä strategia, koska ei tässä riiteleminen ole pääasia vaan ratkaisu. Hyvä uutinenhan tämä on. Odotin terveen järjen voittavan, ja olin oikeassa.

Kiista nimestä johtui ainakin osittain siitä, että valmiiksi hyvämaineisella nimellä on helpompi myydä keikkoja kuin täysin uudella, oli yhtyeen kokoonpano mikä tahansa.

– Kyllähän kaksi samannimistä orkesteria on jonkin verran sekaannusta aiheuttanut, mutta keväällä ja kesällä meillä oli hyvin keikkaa. Nykyään ei ole helppo pelkästään tanssiyhtyeen kanssa tienata, mutta jatkamme edelleen. Puranen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    8. 8

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    9. 9

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    10. 10

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää