Heikki, Henna

Musiikki

Karri Koira avoimena uransa alkuvaiheista: ”Olen tehnyt kaikkea hamppareiden paistamisesta junien siivoamiseen”

Julkaistu:

uutuuskappale
Karri Koira julkaisi kauan odotetun, uuden singlen neljän vuoden tauon jälkeen.
Rap-artisti Karri Koira julkaisi saman tien hitiksi singahtaneen albuminsa K.O.I.R.A marraskuussa 2012. Debyyttialbumista on melkein neljä vuotta, mutta Karri Koira ei ole faniensa harmiksi julkaissut sittemmin uutta albumia. Artistin hiljaiselo on kerännyt jonkin verran huomiota – miksi hyvin käynnistynyt muusikonura jäi moneksi vuodeksi jäähylle? Karri Koira on kuitenkin onnistunut pitämään keikkatahtinsa aktiivisena yhden albumin voimin jo monta vuotta, mikä on sinänsä poikkeuksellista.

Äskettäin hän julkaisi uuden singlen Yks, jonka lisäksi hän on vieraillut useiden suomalaisartistien kappaleilla viime vuosina. Erityisen suosituksi nousi Särren ja Karri Koiran viimekesäinen kappale Hesan naiset.

Kuuntele uusi kappale tästä linkistä!

Uutta singleä odoteltiin sinnikkäiden fanien keskuudessa vesi kielellä. Aiheesta alkoi kiertää nettimeemejä jo hyvissä ajoin ennen kappaleen julkaisua. Artisti itse naureskelee ilmiölle.

– Olen saanut kappaleesta pelkästään positiivista palautetta. Kritiikkiäkin olisi hyvä saada joskus, hän sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kyllä se antaa energiaa, jos joku tykkää. Fanien olemassaolo on kannustanut tekemisessä, hän lisää.

Kuulumisia häneltä on kysytty jo muutamaan otteeseen viime aikoina, joten vastaus tulee lonkalta.

– Olen väsäillyt musiikkia ja yrittänyt päästä seuraavaan pisteeseen sen kanssa. Onnekseni edellisen levyn biisit ovat kestäneet aikaa. On ollut ihmeellistä huomata, miten ne samat biisit kiinnostavat edelleen keikoilla, Karri Koira pohtii.

Päivätöissä artisti ei ole käynyt, vaikka ”taukoa” on ollut jo jokunen vuosi. Aika on kulunut keikkaillessa ja uutta musiikkia puuhaillen. Räppärillä on kotona avopuoliso ja kaksi pientä lasta, joten lapsiperheen arkikin vie osuutensa energiavarannoista.

– Aikatauluttaminen on välillä haastavaa, kun on perhe ja keikkailee, mutta sen kanssa on opittu elämään, hän kommentoi.

Musiikki on ollut Karri Koiran intohimon kohde melkein kaksi vuosikymmentä. Ensimmäisen kappaleensa hän sävelsi kasaan 15-16 -vuotiaana. Kasvuvuosiin mahtui monenlaisten töiden kokeilua ennen varsinaista läpimurtoa.

– Aiemmin meidän musahommat olivat marginaalissa ja rahaa niistä ei tullut. Olen tehnyt kaikkea hamppareiden paistamisesta junien siivoamiseen. Opiskelin myös montaa eri juttua. Pitkään ei ollut rohkeutta tehdä sitä, mitä oikeasti halusin. Monta vuotta meni ikään kuin B-suunnitelman jahtaamiseen, hän kertoo.

Lopulta ensilevy syntyi, mutta kultaa myyneen ensilevyn ilmestymisen jälkeisiin vuosiin on mahtunut myös paljon haasteita.

– Keikkaa oli niin paljon, että ei pystynyt keskittymään musiikin tekemiseen studiolla. Tarvitsin happihyppelyä. Koko ajan oli jotain menoa. Jälkikäteen on tullut ihmetys siitä menosta, artisti sanoo.

– Tavoitteenani on nyt tehdä mahdollisimman monta biisiä, joista jää hyvä fiilis. Yritän musalla saada tuotua muille samaa tunnetta, jonka itse saan musiikista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    4. 4

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    5. 5

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    6. 6

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    7. 7

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    8. 8

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    9. 9

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    10. 10

      8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    4. 4

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    5. 5

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    6. Näytä lisää