Hilma

Musiikki

20 vuotta megahitistä - Hanson: Kaikki laulavat MMMBop-biisin väärin

Julkaistu:

Hansonin veljekset kertovat Vulture-lehden haastattelussa, että ihmiset laulavat heidän megahittinsä väärin.
Maaliskuussa on kulunut 20 vuotta siitä, kun amerikkalaisista veljeksistä koostuva Hansonin bändi julkaisi MMMBOp-hittinsä alkuperäisversion. Merkkipäivän kunniaksi Zac, Taylor ja Isaac Hanson antoivat Vulture-lehdelle haastattelun, jossa muistelivat jättihittiään.

Kolmikko kertoi haastattelussa, ettei ole vuosien aikana kuullut kertaakaan hyvää cover-kappaletta hitistään.

– Ihmiset eivät osaa laulaa kertosäettä kunnolla. Usein ihmiset synkopoivat sen väärin, Isaac Hanson toteaa lehden haastattelussa.

Synkooppi tarkoittaa musiikissa painottoman iskun painotusta. Eli MMMBopia tulkinneet sotkevat Hansonin mukaan kertosäkeen rytmin, jolloin kertosäettä ei ehditä laulaa kokonaan.

Zac Hanson toteaa haastattelussa, että MMMBop tarvitsisi hyvän cover-version.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jonkun pitäisi tehdä kappaleesta täysin omanlainen ja uniikki versio tai sitten pitää olla bändi, joka ymmärtää vanhaa R&B:tä, Taylor Hanson toteaa.

– Jos Bruno Mars olisi kiinnostunut, hän varmasti osaisi tehdä sen erinomaisesti, Isaac Hanson toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    9. 9

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    10. 10

      Riipaiseva puhelu julki: viimeisillään raskaana oleva Heljä ei saa miestään Suomeen – maahanmuuttoviraston päätös mursi unelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää