Saana, Saini

Musiikki

American Idol -kilpailija esiintyy tiistaina Helsingissä – ”Suomalaisten kanssa on hieno tehdä töitä”

Julkaistu:

Idoli
Apollo-yökerhossa tiistai-iltana esiintyvä Joshua Ledet ei lannistunut, vaikka pääsi vasta kolmannella yrittämällä mukaan American Idol -kisaan.
Yhdysvaltalainen laulaja Joshua Ledet, 23, istuu helsinkiläishotellin aulassa. Hän on aikaerosta hieman väsynyt, mutta silti kertoo ehtineensä jo nähdä Helsinkiä.

– Mukavan oloinen kaupunki, hän sanoo kohteliaasti.

Suomeen American Idol -kisassa kolmanneksi 2012 yltäneen Joshuan on tuonut designyritys Idean. Firman toinen perustaja Risto Lähdesmäki sanoi jokin aika sitten, että Joshua heijastaa sitä, mitä Idean tekee.

Joshua itse on kiitollinen saadessaan esittää nyt soul-musiikkiaan Suomessa. Hän astuu lavalle tiistai-iltana yökerho Apollossa Slush-tapahtuman iltajuhlassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pärjääminen American Idol -kisassa on avannut minulle monia mahdollisuuksia. Kisa teki minusta kuuluisan ja se on auttanut eteenpäin. Suomalaisten kanssa on hieno tehdä töitä ja he ovat vahvasti mukana tulevan levyni rahoituksessa, Joshua kertoo.

Joshuan ensimmäisen singlen julkaisi Warner Music Indonesia, mutta suomalaiset ovat tehneet yhteistyössä Joshuan kanssa kappaleen Love Can do.

Joshua kannustaa: on uskottava itseensä

Joshua lauloi pikkupoikana Louisianan osavaltion monissa eri kirkoissa. Jo tuolloin hän tiesi, että haluaa jonakin päivänä elättää itsensä laulajana.

Nähdessään televisiossa American Idol -ohjelman Joshua ajatteli sen olevan mahdollinen ponnahduslauta laulajan uralleen. Kaksi kertaa Joshua kuitenkin käännytettiin takaisin, mutta kolmannella kerralla hän pääsi mukaan.

– Pärjääminen kisassa oli ensimmäinen askeleeni kohti suurempaa unelmaani. Sanoisin kaikille laulukisoihin yrittäville, ettei kannata lannistua, jos ei mukaan pääse. Ei pidä kuunnella myöskään muiden mielipiteitä. Menestys on edessäsi, jos vain uskoo tekemiseensä, hän on oppinut.

– Ei koskaan kannata antaa muiden päättää tekemisistäsi vaan on uskottava vain ja ainoastaan itseensä, hän jatkaa.

Mikä on sitten Joshuan tavoite?

– Muuttaa maailmaa oman musiikkini kautta, hän vastaa.

Joshua Ledet esiintyy Apollo-yökerhossa tiistai-iltana.

Juttua korjattu 9.11. klo 15.43. Lisätty Warner Music Indonesia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. 6

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    7. 7

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    10. 10

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. Näytä lisää