Tuulikki, Hilda

Musiikki

Beck huipensi Flow’n rockisti!

Julkaistu:

Flow-festivaali
Amerikkalaismuusikko Beck osoitti sunnuntaina Helsingin Suvilahdessa järjestetyssä konsertissa, että erittäin voimakkaan showefektin voi luoda myös halvalla.
Reilun tunnin kestäneen varsinaisen setin päätteeksi Beck Hansen levitti keltaisen Crime Scene Do Not Access -rikosalueteipin Flow-festivaalin päälavan eteen koko lavan leveydeltä. Yhtyeen jäsenet esittivät kuolleita, ja Beck itse käveli lavalta pois.

Suuri osa yleisöstä ajatteli, että keikka päättyi siihen, ja alkoivat kävellä pois päälavan edestä. Mutta heitä huijattiin. Siihen asti tummassa hatussa, paidassa ja puvun takissa esiintynyt Beck palasi lavalle valkoisessa asukokonaisuudessa ja alkoi laulaa Debra-balladia hämmentyneelle yleisölle.

Keikan päättänyt 15-minuuttinen Where It’s At -hittiin pohjautunut sekametelisoppa huipensi puolitoistatuntisen konsertin, jonka draaman kaari vei katsojia päädytä toiseen.

Ikuiselta teinipojalta näyttävä setä Beck Hansen, 45, aloitti konsertin hyvin rockisti 1990-luvun superhiteillä Devil’s Haircut ja Loser, josta tunnelma hiljalleen siirtyi hiphop-henkeen – ja pienen Morning Phase- ja Sea Changes -levyjen tarjoaman hengähdystauon kautta takaisin rockiin. Yllättävää olikin, kuinka vahvan rokkikonsertin Beck tarjosi, kun viimeisin Morning Phase kulkee vähäeleisyyden ja herkkyyden kautta.

Ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoinut, hassun setämäisesti lavalla tanssahdellut Beck osoitti myös showmiehen elkeitä, kun hän keikan puolivälin suvantovaiheen jälkeen sai herätettyä yleisön uudestaan puolelleen.

– Tämä on vuoden viimeinen keikkamme. Olen onnellinen, että saamme viettää sen pilvettömän taivaan alla täällä maailman pohjoisimmassa ihmiskunnan tuntemassa kaupungissa, Hansen sanaili keikan lopuksi.

Ainoa miinus menee Beckin teknikolle, sillä Hansenin oikeasta korvasta jatkuvasti putoillut korvamonitori oli pahimmillaan varastaa huomion musiikilliselta annilta. Beck joutui korjailemaan korvamonitoriaan kymmeniä kertoja keikan aikana, mikä selkeästi myös ärsytti kalifornialaista lauluntekijää.

Perjantaista sunnuntaihin kestäneen Flow-festivaalin päätöspäivän muut pääesiintyjät olivat Florence + Machine, ruotsalainen Tove-Lo sekä Alt-J.

Viikonlopun aikana festivaalilla esiintyivät myös muun muassa Pet Shop Boys, Paperi T, Major Lazer ja Ride.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa päätään Suomessa

    2. 2

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    3. 3

      40-vuotispäiväänsä juhliva Heli Palsanmäki on onnellisempi kuin koskaan: ”Lapset ovat tervetulleita”

    4. 4

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    5. 5

      Karu totuus: tämän takia Syyrian sodassa isketään nyt sairaaloihin ja teurastetaan siviilejä

    6. 6

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    7. 7

      Some hullaantui suomalaisohjelmasta, jossa käsitellään sensuroimattomasti pornoa – Twitter täyttyi ylistävistä kommenteista: ”Nyt on kovaa kamaa”

    8. 8

      Käytetystä VW Golfista tuli riesa: Häiriövalo loisti itsepintaisesti – löytyi vikojen suma

    9. 9

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    10. 10

      Poliisi tutkii puukotuksia Lieksassa – yksi kuoli, kaksi sairaalahoitoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen Johanna Matintalon kohulausunnosta: ”En olisi 22-vuotiaana voinut kuvitellakaan antavani sellaista”

    4. 4

      Näin hirmupakkanen jysähtää Suomeen – katso ennusteesta, koska kylmin aika koittaa

    5. 5

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    6. 6

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    7. 7

      Miss Suomi 1993 Tarja Smura selitti tv-kuvauksissa, miksi kohusuhde Renny Harlinin kanssa päättyi kuin salamaniskusta – ”Silmäni näkivät jotain sellaista...”

    8. 8

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    9. 9

      Tv-juontaja tulistui junan ykkösluokassa matkustaessaan – konduktöörin käsky sai raivon valtaan: ”Minut nolattiin muiden edessä”

    10. 10

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa päätään Suomessa

    2. 2

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    3. 3

      40-vuotispäiväänsä juhliva Heli Palsanmäki on onnellisempi kuin koskaan: ”Lapset ovat tervetulleita”

    4. 4

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    5. 5

      Karu totuus: tämän takia Syyrian sodassa isketään nyt sairaaloihin ja teurastetaan siviilejä

    6. Näytä lisää