Laura

Musiikki

AC/DC:n jättikeikka Hämeenlinnassa oli huikea show – ”Hauska nähdä taas, Suomi!”

Julkaistu: , Päivitetty:

Keikka
Rockjättiläinen AC/DC:n konsertti Hämeenlinnassa, Kantolan tapahtumapuistossa oli rockin juhlaa.
Yksi kaikkien aikojen rockyhtyeistä, australialainen AC/DC jyskytti keskiviikkon räjähtävän show’n Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa. Keikka oli loppuunmyyty.

Orkesterin oli määrä aloittaa keikkansa klo 21, mutta megabändi ei aivan pysynyt aikataulussa.

Arviolta 55 000 katsojan ei kuitenkaan tarvinnut odotella kauan, sillä kellon lyödessä 21.30 valtavilta screeneiltä alkoi vyöryä näyttävä avaruusvideo, jonka päätteeksi virtuaalinen meteori räjähti maahan – ja bändi saapui lavalle näyttävien ilotulitusten saattelemana.

– Hauska nähdä taas, Suomi! Laulaja Brian Johnson tervehti yleisöä ensimmäisen kappaleen jälkeen. Se oli Rock or Bust.

– On rock ’n rollin aika! Juhlat alkavat nyt, Johnson jatkoi.

Seuraavaksi kuultiin Shoot to Thrill, jonka aikana Johnson huudatti lisää yleisöä:

– Hämeenlinna! Let's rock ’n roll!

Sitten settivuorossa oli Hell Ain't A Bad Place to Be, jonka jälkeen potti räjäytettiin oikein kunnolla Back in Blackin muodossa.

Pian sen jälkeen screeneillä alkoi salamoida, ja ämyrit alkoivat ukkostaa Thunderstruckia.

Oikeaa ukkosta ei onneksi koettu, vaikka Hämeenlinnaa piiskasi koko päivän satunnaiset sadekuurot. Rock-jumalien armosta AC/DC:n aikana taivaalta ei kuitenkaan satanut pisaraakaan.

Ja vaikka olisikin, se olisi ollut AC/DC:lle pieni murhe. Bändin yllä kun on leijunut viimeisen vuoden aikana paljon tummempiakin pilviä.

Orkesterin perustajajäsen ja rytmikitaristi Malcolm Young, 62, joutui jättämään yhtyeen viime syksynä dementian vuoksi. Lisäksi pitkäaikainen rumpali Phil Rudd, 61, sai syksyllä syytteen palkkamurhan suunnittelemisesta ja on ollut siitä asti nykyisen kotipaikkansa Uuden-Seelannin viranomaisten vakioriesa.

Mutta kuten eilen nähtiin, huhut ja pelko bändin lopettamisesta olivat vahvasti liioiteltuja.

Korvaava kitaristi, Malcolm ja Angus Youngin veljenpoika Stevie Young sekä rumpali Chris Slade täyttivät ruutunsa erinomaisesti. Kaksikon kellontarkka komppaus ja soitanta tukivat täydellisesti bändin alkukantaisen iskevää soundia.

Silti suurimmat tähdet olivat eittämättä käheä-ääninen ja ikäisekseen tiukassa kunnossa oleva Johnson, 67, sekä soolokitaristi Angus Young, 60.

Varsinkin viimeksi mainittu jaksoi hämmästyttää käsittämättömän energisellä lavaesiintymisellään. Legendaarisessa australialaisessa koulupuvussaan ja kirkkaansinisessä lätsässään kitaraa vinguttanut Young tilutteli toistuvasti keski-ikäisen yleisön syömään kädestään.

Kun Young liiteli lavalla Chuck Berryn aikanaan kehittelemässä duckwalkissaan, yleisö tallasi mukana – mutta toukokuussa avatun Kantolan tapahtumapuiston 95 000-neliöinen nurmi kesti hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    7. 7

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    8. 8

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    9. 9

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. Näytä lisää