Enni, Eine

Musiikki

"En henkilökohtaisesti ymmärrä" - Kwan-muusikko ihmettelee We Want More -kohua

Julkaistu:

We Want More
Miljoonasateen ex-kosketinsoittaja Olli Heikkinen älähti tiistaina We Want More -ohjelmasta. Heikkisen esittämä kritiikki ei saa ymmärrystä muusikkokollegoilta.
Miljoonasateen tavoin Ylen We Want More -ohjelmassa mukana olevan Kwan-yhtyeen Tatu Ferchen sanoo, ettei ymmärrä Miljoonasateen ex-kosketinsoittaja Olli Heikkisen puheita ohjelman harhaanjohtavuudesta. Lue Heikkisen kirjoituksesta täältä.

Lyömä- ja kosketinsoittajana yhtyeessä toimiva Ferchen sanoo, että hänellä on esimerkiksi eri käsitys siitä, että We Want Moren live-keikat soitettaisiin singbackina, eli soitto tulisi taustanauhalta laulua lukuun ottamatta.

- Mun käsittääkseni sitä ei ole päätetty. Asiasta on vain keskusteltu tähän asti. Mutta se ei myöskään yllättäisi mua yhtään, jos niin tehtäisiin. Tänä päivänä tv:tä tehdään niin, että useimmiten yhtyeet soittavat singbackina, itsekin tv-tuottajana vuosia toiminut Ferchen sanoo.

- En henkilökohtaisesti ymmärrä, että singbackina soittaminen olisi ainakaan meidän yhtyeelle mikään kynnyskysymys.

Heikkinen kirjoitti Facebook-avautumisessaan, että ohjelma yrittää hyödyntää yhtyeen jäsenten välisiä vanhoja konflikteja ja jännitteitä. Ferchen ei koe asiaa samoin. Toisin kuin Heikkinen, hän ei koe ohjelmaa ahdistavaksi tehdä.

- Mulla on ollut tästä koko ajan sairaan hyvä fiilis. Totta kai ohjelma halutaan tehdä mahdollisimman dokumentaariseksi ja meiltä on kysytty myös menneistä, ikävistäkin asioista, mutta missään vaiheessa ei ole ollut fiilistä, että meitä ohjattaisiin siihen suuntaan. En ole nähnyt ohjelman lopputulosta, mutta käsitykseni on, että ohjelma on hyvin dokumentaarinen ja totuudenmukainen. Totuus on kuitenkin aina kiinnostavampaa kuin ympäripyöreät kommentit, Ferchen sanoo.

- Ainakin meillä on ollut hauskaa tehdä yhdessä uutta musiikkia ja muistella vanhoja.

Myös Miljoonasateen laulaja-lauluntekijä Heikki Salo ihmetteli Heikkisen puheita. Lue Salon kommentit täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    4. 4

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    5. 5

      Ilmavoimat on jo koelentänyt neljää Hornetien seuraajaehdokkaista

    6. 6

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    7. 7

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    8. 8

      Eläkeyhtiö hakee Espoo Unitedia konkurssiin

    9. 9

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    10. 10

      Playboy-malli pysäytettiin lentokentällä: epäiltiin venäläiseksi vakoojaksi – Instagramin bikinikuvat pelastivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    10. 10

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    4. 4

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    5. 5

      Ilmavoimat on jo koelentänyt neljää Hornetien seuraajaehdokkaista

    6. Näytä lisää