Musiikki

Suomalainen iskelmäsuosikki joutui lopettamaan laulamisen – leikkaus vei äänen

Julkaistu:

Iskelmä
1960- ja 1970-lukujen suosikkilaulaja Seija Simola menetti lauluäänensä kolme vuotta sitten tehdyssä leikkauksessa.
Simolan kurkkuun tehtiin leikkausoperaatio, koska kurkun verisuoni oli mennyt tukkoon. Leikkauksessa Simolan äänihuulet vaurioituivat niin, että hän ei pysty enää laulamaan.

- Ääni on lähtenyt, eli en enää laula. Se on tilanne, Simola kertoo IS:lle.

Intohimo musiikkia kohtaan on kuitenkin vielä olemassa.

- Ei se ikinä katoa. Laulaa aina haluaisi, Simola toteaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uraansa hän muistelee haikeana.

- Se on mun elämäntyö, joten totta kai sitä muistelee hyvällä. Musiikkibisnes on nykyään hyvin erilaista kuin silloin, musiikkilaji on vaihtunut täysin toisenlaiseksi.

Tärkeintä ja mieluisinta Seija Simolalle musiikissa oli studiotyöskentely.

- Keikkailusta en tykännyt koskaan. Studiossa levyttäminen ja ryhmässä olo olivat parasta työssä.

Seija Simolalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2005. Hän asuu nykyään Vantaalla.

- Olen tyytyväisesti eläkkeellä, kaikki on hyvin. Kesä on mennyt hikoillessa, astmaatikolle on ollut ihan järjettömän kamalaa. On kiva, kun aurinko paistaa, mutta kuumuus on ollut liikaa, Simola voivottelee.

Simolan hittejä 1960–1970-luvuilla olivat muun muassa Kun aika on, Sulle silmäni annan, Waterloo ja Ei rakastaa voi tämän enempää.

Seija Simolan leikkauksesta uutisoi ensin Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt