Hilma

Musiikki

Hurja huhu: Rockjätti AC/DC pistää pillit pussiin

Julkaistu: , Päivitetty:

legenda
Huhujen mukaan legendaarinen AC/DC –yhtye hajoaa 40 vuoden jälkeen.
The Guardian –lehti uutisoi, että australialainen rockyhtye AC/DC on ilmoittanut lopettavansa sairastapauksen vuoksi.

AC/DC:n hajoamisesta kerrottiin tiistaina varhain aamulla australialaisella radiokanavalla.

- Luotettavien lähteiden mukaan eräs AC/DC:n jäsenistä on sairastunut vakavasti ja palannut nyt Australiaan ollakseen perheensä kanssa. AC/DC:n jäsenet ovat aikaisemmin kertoneet, ettei yhtyeeseen otettaisi uutta jäsentä, jos joku joskus joutuisi lähtemään bändistä. Sairastuneen muusikon poika on kertonut, että AC/DC hajoaa, radiossa ilmoitettiin.

Metal Hammer
-lehden mukaan yhtyeen kitaristi Malcolm Young olisi sairastunut vakavasti. Huhujen mukaan yhtye olisi valmistellut uutta levyä ja lähtenyt kiertueelle myöhemmin tänä vuonna.

- Minulle on kerrottu, että kiertue peruuntuu ja emme koskaan enää näe AC/DC:n esiintyvän, australialaisen radiokanava 3AW:n toimittaja Peter Ford kertoo lehdelle.

AC/DC suunnitteli uutta kiertuetta

Yhtyeen laulaja Brian Johnson vihjaili mahdollisesta 40 konserttia sisältävästä kiertueesta jo helmikuussa.

- Olemme kiistäneet kiertuehuhut, sillä yksi jäsenistämme oli aika sairas ja emme halunneet puhua asiasta, Johnson kertoi tuolloin.

Yhtyeen tiedottaja ei ole kommentoinut lopettamishuhuja. Yhtyeen uskotaan järjestävän piakkoin tiedotustilaisuuden jatkostaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Lauri Markkanen on takonut NBA:n ennätyksen! Chicago Bullsilta hieno kooste ilotulituksesta

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Stukin laboratorionjohtaja Venäjän säteilyilmoituksesta: Rutenium-päästön paikka ja määrä ovat yhä epäselviä

    9. 9

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    10. 10

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. Näytä lisää