Satu, Luukas

Musiikki

Nirvanan ainoa Suomen-keikka: Courtney vaihdatti autokuskin t-paidan takia

Julkaistu:

Lauantaina tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun grungelegenda Kurt Cobain päätti päivänsä.
Nirvana esiintyi Suomessa vain kerran, Ruisrockissa kesäkuussa vuonna 1992. Superbändi aiheutti järjestäjille harmaita hiuksia oikuillaan.

Nirvanan Suomeen tuonut Antti Einiö muisteli Kurt Cobainin kuoleman jälkeen IS:lle Ruisrock-keikkaa. Einiö kuvaili yhtyeen olleen poikkeuksellisen ahkera kiukuttelija. Yhtyeen seurueeseen kuului muun muassa lääkäri, joka toteutti taiteilijoiden huumetoiveet.

Cobain liikkui Turussa vaimonsa Courtney Loven kanssa. Loven suulla seurue esittikin suomalaisille isännilleen tiukkoja vaatimuksia. Love esimerkiksi vaihdatti autonkuljettajan, koska ensimmäisen t-paita ei miellyttänyt. Hotellissa Love vaati annettua isompaa sviittiä.

Helsingin Sanomat haastatteli Ruisrockia vetänyttä Rainer Koskea keikan jälkeen.

- Minun aikanani ei Ruisrockissa ole ollut yhtä suuria diivoja, Koski huokasi.

Violent Femmes ja Teenage Fanclub olivat Nirvanan valitsemia lauantain esiintyjiä. Ilman heitä bändi ei olisi suostunut soittamaan.

Yleisöön keikka näytti sujuvan hyvin.

-
Cobain ei ottanut hirveästi kontaktia yleisöön, mutta keikka oli hyvä ja hän vaikutti hyvinvoivalta, Nirvanan Ruisrock-keikalla ollut kertoo IS:lle.

Nirvana esiintyi Suomessa vain kerran. Ruisrockissa yleisöä oli 25000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

    4. 4

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    8. 8

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Anu, 45, lähetti 300 työhakemusta ennen kuin tärppäsi – ”Ideologisia työttömiä vähäinen määrä”

    10. 10

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    6. 6

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

    4. 4

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. Näytä lisää