Musiikki

Kitaristi kirjoitti kirjan bändin viimeisestä kiertueesta: Rokkielämästä glamour kaukana

Julkaistu:

Esikoisteos
Sentenced-yhtyeestä tuttu kitaristi Sami Lopakka julkaisee kirjan rokkibändin kiertue-elämästä.
Suomen kaikkein aikojen menestyksekkäimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuvan Sentencedin kitaristi Sami Lopakka on tästä lähtien myös kirjailija.

Like julkaisee 7. tammikuuta  miehen esikoisen, Marras-romaanin, joka on kiertue-elämän kuvaus ja road-romaani.

Kuinka paljon Sentenced-vuodet ja kokemukset näkyvät romaanissa?
- Hyvin vahvasti, sillä kaikki kokemukseni pitkistä kiertueista on juuri niiltä ajoilta. Sentencedin aikakausi oli kuin lammikollinen bensaa, johon heitin kirjoittaessa tikun. Roihussa paloi sitten paljon muutakin – itse kärähdin pahiten, Lopakka luonnehtii.

Lopakka haluaa riisua glamourin, joka liittyy rokkibändien kiertue-elämään.
- En löytänyt pitkistä kiertueista juuri koskaan mitään gloriaa, enkä usko, että se elämä on monelle muullekaan bändille niin ruusuista kuin ne haastatteluissa antavat ymmärtää.

Lähtökohtaisesti kuvitteellisen pohjoissuomalaisen hevibändin viimeistä kiertuetta Euroopassa kuvaava kirja on fiktiota. Silti suuri osa tapahtumista perustuu lähtökohdiltaan todellisiin käänteisiin, enemmän kuin kirjailija haluaisi myöntää.

- Totta on kaikki ja ei mikään. Kirjoittaessa homma lähti rönsyilemään ja täysin lapasestakin, Lopakka myöntää.

Romaanin bändin jäsenten esikuvat olivat lähtökohtaisesti lähellä Sentencedin soittajia, kunnes alkoivat tehdä kirjoitusvaiheessa mitä lystäävät.

- Varoittelin tästä jätkiä etukäteen ja se oli kaikille ok. Kommentit olivat sellaisia, että anna palaa, äläkä silottele mitään. Omatuntokaan ei jyskyttänyt, koska kertojahahmo siellä pahimpaan mankeliin joutuu, Lopakka kuittaa.

Romaanissa käsitellään yhtyeen lopun alkua. Yhtyeen jäsenet sekoilevat, kipuilevat ja riitelevät. Päähenkilö Hautamaan vaimo on viimeisillään raskaana kotona, ja ikävä on kova.

Romaanin huumori on mustaa ja roisia. Naurunremakoiden alla puhutaan muun muassa kaveruudesta, viinasta ja siitä, miten ihminen hajoaa murusiksi.
- Kohti tuhoa ja pimeyttä siellä matka käy.

Romaanin minäkertojassa on paljon Lopakkaa itseään. Monetkin ajatukset ovat täysin yksi yhteen, samoin huumorintaju. Isoimmat eroavaisuudet ovat toiminnassa ja teoissa.

- Välillä tuntui kirjoittaessa, että haluaisin olla enemmän kuin Hautamaa. Useammin kuitenkin kiittelin, että onneksi en jumalauta ole.

Romaanin idea ehti muhia miehen päässä vuosia. Ensimmäinen sytyke tuli jo kymmenkunta vuotta sitten jollakin Sentencedin pitkistä kiertueista, kun soittajat olivat nauraneet päivän verran täysin painokelvottomiksi tulehtuneille jutuille ja soittaneet Saksassa hyvän keikan isolle yleisölle.

- Silti aamuyön hiljaisina tunteina tuntui ihan helvetin pahalta. Pimeys vilisi ikkunan takana ja tuntui kuin rinnassa olisi pyörinyt musta aukko. Silloin ajattelin, että tässä voisi olla jotain, Lopakka muistelee.

Tarina oli pakko saada päätökseen, jotta kirjailija voisi ”kuolla rauhassa”. Kirjoittamiseen meni vuosi.
- Nyt se on vihdoin kansissa ja tunnelma on katossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt