Heikki, Henna

Musiikki

Mikä on Suomen aurinkoisin kappale?

Julkaistu:

Valoa
Sateinen ja synkkä marraskuu on pimeää aikaa. On aika pelastaa marraskuu aurinkoisella musiikilla!
Ilta-Sanomat ja musiikintekijöitä edustava Teosto etsivät Suomen aurinkoisinta kappaletta. Etsinnässä tarvitsemme teidän apuanne.

Kerro meille, mikä on sinun mielestäsi Suomen aurinkoisin kappale?

Haussa on kotimainen laulu, joka antaa iloa, voimaa ja energiaa ja saa hyvälle tuulelle aina kun sen kuulee, erityisesti tässä vuoden harmaimmassa ajassa. Laulun on oltava suomalainen, mutta se voi olla englanniksi tai millä tahansa muulla kielellä esitetty.

Kilpailun idea syntyi sosiaalisen median keskustelussa, jossa eräänä ankeana aamuna päädyttiin pohtimaan, miksi niin moni suomalaisten suosikkilaulu kulkee mollissa. Säveltäjä Topi Kärjen sanotaan aikoinaan opastaneen uransa alkutaipaleella ollutta Juha Vainiota, että ”duuri on fani (engl. funny), mutta molli on mani (eng. money)”. Nyt etsitään, löytyykö suomalaisten sydämistä myös duuria!

Ehdota oma aurinkoinen kappaleesi perustelujen linkin takaa löytyvällä lomakkeella. Kerro myös jostain tilanteesta, jolloin kappale on tuonut valoa elämääsi.

VASTAA TÄSTÄ! Vastausaika päättynyt! Kiitos kaikille kappaleita ehdottaneille!

Ole nopea! Anna ehdotuksesi viimeistään sunnuntaina 17.11.

Kaikkien aurinkoisia kappaleita ehdottaneiden kesken arvotaan Valkee 2 kirkasvalokuulokkeet (arvo 199 €)”. Valkee.com.

Ilta-Sanomat ja Teosto kertovat Suomen aurinkoisimman kappaleen marraskuun aikana.

Aurinkoisiin musiikkitunnelmiin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

    7. 7

      Kotiporno ja 4 muuta seksiasiaa, jotka lyövät asiantuntijan mukaan tänä vuonna kunnolla läpi

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Muistatko vielä Maxi-Marketin ja Elannon myymälät? Nostalgiset kuvat vievät arkeen vuosien taakse

    10. 10

      8 liian yleistä alusvaatemokaa, joihin sinäkin olet luultavasti sortunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää