Uljas

Musiikki

Tiesitkö nämä viisi asiaa Robinista?

Julkaistu:

Frontside Ollie -kappaleen Robinille tehtaillut Maki kolehmainen vinkkaa laulajan sokerihammasta kolottavan.
Emma-palkintoja kahminut 14-vuotias laulaja Robin Packalen osoitti musiikillista lahjakkuuta jo hyvin varhaisessa iässä.

Frontside Ollie -kappaleen säveltänyt biisinikkari Maki Kolehmainen muistaa laulattaneensa studiossa 9-vuotiasta poikaa.

- Jouduin kysymään Robinilta, että laulaako se siellä oikeasti. Hän lauloi täysin puhtaasti.

- Isä taisi hieman huolestua ja huuteli takaa, että ei kai se niin huonosti laulanut, Kolehmainen muistelee naureskellen.

Kolehmainen listaa viisi asiaa, joita fanit eivät välttämättä artistista vielä tiedä:

1. Robin on todella energinen ja aika levytysstudiossa menee usein kisaillen ja leikkien.

2. Robin on kova mässäilemään. Kaikki menee alas, etenkin karkit!

3. Nuori laulaja suhtautuu musiikkiin hyvin aikuismaisesti. Vaikka studiossa kisaillaan, niin musiikkia tehdään vakavalla otteella.

4. Robinilla on tiivis perheyhteisö. Laulaja pitää hyvää huolta omista sisaruksistaan.

5. Suurin haave on tulevaisuudessa säveltää omaa musiikkia. Robin on jo kunnostautunut säveltäjänä, mutta haluaa tehdä sitä tulevaisuudessa vielä ammattimaisemmin.

- Robin tulee tekemään musiikkia ihan varmasti aina, Kolehmainen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Neitseellinen syntymä Helsingin Tropicariossa

    6. 6

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    7. 7

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    8. 8

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    9. 9

      Uutuuskirja: Olli Lindholm kiidätettiin rankan juomisen vuoksi sairaalaan – vaimon lause muutti kaiken

    10. 10

      Me Naiset: Hiljattain eronnut Sanna Stellan löysi uuden miehen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    9. 9

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    10. 10

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Neitseellinen syntymä Helsingin Tropicariossa

    6. Näytä lisää