Laura

Musiikki

The Rasmus: Paras palaute tulee lapsilta

Julkaistu:

The Rasmus-yhtye toivottaa onnea Robinille.
The Rasmus-yhtye saapui Emma-gaalaan hakemaan palkinnot Vuoden musiikkivideosta sekä albuminkannesta. Yhtyeen jäsenet Lauri Ylönen, Eero Heinonen ja Aki Hakala olivat nöyrän kiitollisia saamastaan tunnustuksesta.

- Nämä palkinnot eivät taida jäädä meille. Eiköhän toimistolle viedä pysti, bändi tuumi.

Bändin kitaristi Pauli Rantasalmi asuu Singaporessa, eikä ollut vastaanottamassa palkintoja.

- Täytyy varmaan laittaa Paulille tekstiviesti, Heinonen muisti.

Teini-ikäisestä asti yhdessä musiikkia tehneet miehet kertovat, että lapsilta tulee ehdottomasti paras palaute. Ylösellä on vuonna 2008 syntynyt poika PMMP-yhtyeen Paula Vesalan kanssa.

- Lapset sanovat suoraan, että tuo neljäs kappale on ihan surkea, mutta viides on tosi hyvä, Ylönen kertoo.

Bändillä on kova kiire, sillä heillä on tiedossa Venäjän ja Etelä-Amerikan kiertue. Lisäksi Ylöstä työllistää sooloalbumi ja Heinosta elokuvatyöt.

- Kyllä me saamme aikataulut sovitettua. Niistä vain täytyy keskustella etukäteen.

Bändi paljastaa pitäneensä erityisesti Robinille peukkuja.

- Mahtavaa myös, että 22 Pistepirkko palkittiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    3. 3

      Eva Wahlström säväytti gaalassa urheilutopillaan – hame suoraan tennistähti Björn Borgin uniikkimallistosta

    4. 4

      Raskaana oleva herttuatar Catherine edusti ilman näyttävää kihlasormustaan – vetosi erikoiseen käytäntöön: Oliko syy kuitenkin muualla?

    5. 5

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    6. 6

      Haluatko miljonääriksi -visasta tuttu poliitikko joutui rajuun auto­paloon kolmostiellä: ”Hyvä, että pääsin itse ulos”

    7. 7

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    8. 8

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    9. 9

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    10. 10

      Neliraajahalvaantunut Jari Mönkkönen sulatti sydämet Urheilugaalassa: ”Jari on taistelija, arvostan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    8. 8

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    9. 9

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    10. 10

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    3. 3

      Eva Wahlström säväytti gaalassa urheilutopillaan – hame suoraan tennistähti Björn Borgin uniikkimallistosta

    4. 4

      Raskaana oleva herttuatar Catherine edusti ilman näyttävää kihlasormustaan – vetosi erikoiseen käytäntöön: Oliko syy kuitenkin muualla?

    5. 5

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    6. Näytä lisää