Liisa, Elisa

Musiikki

Siperia opetti Suomeen saapuvan venäläisbaritonin laulamaan

Julkaistu:

Dmitri Hvorostovski tietää, että häntä odotetaan Suomessa.
Dmitri Hvorostovskin tavaramerkki, aurinkoinen hymy, paistaa läpi puhelimestakin, johon baritoni vastaa kotonaan Lontoossa. Ensi viikonloppuna hän laulaa taas Suomessa.

Finlandia-talo valikoitui järjestäjän mukaan paikaksi Musiikkitaloa suuremman kapasiteettinsa vuoksi.

Venäläisbaritoni on Suomessa tunnetuimpia ja suosituimpia ulkomaalaisia oopperalaulajia. Hän on esiintynyt täällä jo parinkymmenen vuoden ajan, ensin Mikkelissä, sitten Savonlinnassa, Punkaharjulla ja Helsingissä. Häntä pidetään äänialansa ehdottomiin huippuihin kuuluvana, ja Giuseppe Verdin baritonirooleissa hän on aikamme ykkönen.

Hvorostovski on Suomessa odotettu vieras ja hän tietää sen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
- Minulla on hieman huono omatunto, koska en ole päässyt Suomeen pitkään aikaan. Olen niin paljon velkaa innokkaille kuulijoilleni. Monet seuraavat minua ympäri maailmaa ja kyselevät koska tulen taas.

Kun Hvorostovski ei vielä ollut nykyisenkaltainen tähti, olivat aikataulutkin väljempiä ja hän saattoi piipahtaa Mikkelin tapaisessa pikkukaupungissa, kun kapellimestari Valeri Gergijev pyysi. Hvorostovski valittaa, ettei tapaa Gergijeviä enää yhtä useasti kuin aiemmin. Hän on kuitenkin edelleen tämän ihailija numero yksi.

Hvorostovskia ei ole kuultu myöskään Pietarissa viime vuosina. Se johtuu Mariinski-teatterin viime tingassa tapahtuvasta taiteellisesta suunnittelusta. Hän on myös pyrkinyt vähentämään oopperaesiintymisiään keskittymällä konsertteihin ja muihin hankkeisiin.

- Mutta jos Gergijev soittaa, olen valmis jättämään kaiken ja saapumaan paikalle, Hvorostovski nauraa.
 
Verdi on ehdottomasti Hvorostovskin suosikkisäveltäjä. Nyt säveltäjän syntymän 200-vuotisjuhlavuonna tähdellä riittää vientiä. Hän on harjoitellut uuden Verdi-roolinkin, Otellon Jagon, jonka hän laulaa ensimmäistä kertaa syyskuussa Wienin valtionoopperassa.

Jago on osa Hvorostovskin haavetta laulaa säveltäjän koko baritoniohjelmisto. Hieman sekavajuoninen Simon Boccanegra on Hvorostovskin mielestä aivan upea ooppera, eikä vähiten siksi, että nimirooli kuuluu baritonille.

- Se on baritonin Boris Godunov, Hvorostovski vertaa.

Venäläinen ohjelmisto on pikku hiljaa jäänyt pois. Jäljellä on lähinnä vain Pjotr Tshaikovskin Jevgeni Onegin.

- Aion laulaa muitakin venäläisiä rooleja jatkossa, muun muassa Rubinsteinin Demonin. Ja toivon, että jonain päivinä voin laulaa myös Boriksen. Mutta siihen menee kauan aikaa.

Boris Godunov on meillä totuttu näkemään bassojen juhlana. Teoksesta on useita versioita ja jotkut niistä ovat äänellisesti aika korkeita ja sopivat siksi baritonille.

Venäläisyys ja venäläinen kulttuuri ovat baritonille edelleen tärkeitä. Hän oppi laulamaan lapsena Siperian Krasnojarskissa, jossa hän alkoi opiskella musiikkia seitsenvuotiaana. Äiti ja isä lauloivat ja soittivat ja kuuntelivat klassista musiikkia.

- Isoäitini oli fantastinen tarinankertoja ja häneltä opin paljon myös musiikista. Muistan mitä ajattelin, kun kuulin ensimmäistä kertaa Fjodor Shaljapinin laulavan. Se oli täystyrmäys.

Hvorostovski esiintyy tänä vuonna useaan kertaan Venäjällä. Hän pitää itseään venäläisen kulttuurin ja musiikin lähettiläänä.

- Tässä suhteessa minä ja monet kollegani teemme paljon parempaa työtä kuin jotkut poliitikot.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    2. 2

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      Miss Helsinki -kilpailun alusvaatekierros henki 50 Shades of Grey -tunnelmaa – katso kuvat!

    6. 6

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Lotossa ei täysosumia – ensi viikolla jaossa kaikkien aikojen potti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    7. 7

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    8. 8

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    2. 2

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      Miss Helsinki -kilpailun alusvaatekierros henki 50 Shades of Grey -tunnelmaa – katso kuvat!

    6. Näytä lisää