Musiikki

Suomalaishitistä Ruotsin radioiden soitetuin - bändikin ihmeissään

Julkaistu:

Sunrise Avenuen lähes kaksi vuotta sitten julkaistu Hollywood Hills soi ahkerasti ruotsalaisilla radiokanavilla.

 

Ykkönen: Sunrise Avenue – Hollywood Hills, kakkonen: Maroon 5: Moves Like Jagger, kolmonen: Veronica Maggio: Välkommen in.

Ruotsin radioiden soitetuimmat kappaleet loppuvuonna 2011 ja kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla on suomalaisittain mukavaa luettavaa. Helsinkiläisyhtye Sunrise Avenue on kärjessä ennen amerikkalaista Maroon 5-yhtyettä ja ruotsalaislaulajatar Veronica Maggiota.

- Hyvältähän se aina tuntuu vähän niistää ruotsalaisia, Sunrise Avenuen manageri Mikko Saukkonen sanoo.

Aftonbladetin mukaan kymmenen soitetuimman listalle kolme kappaletta saanut Veronica Maggio ansaitsee radiosoitosta noin 5,4 miljoonaa kruunua eli runsaat 600 000 euroa.

Saukkonen ei tiedä, mitä Hollywood Hillsin kirjoittaneet Sunrise Avenuen laulaja Samu Haber ja tuottaja Jukka Immonen kappaleen ruotsalaisesta radiosoitosta tienaavat, sillä välistä ottaa osansa myös kustannusyhtiö.

Hollywood Hills on kuitenkin merkinnyt paljon paitsi Haberille ja Immoselle, myös Sunrise Avenuelle. Kappale oli vuonna 2011 Saksan soitetuin – ja Ruotsin kaupallisten radioiden soitetuin myös.

Kappaleen julkaisusta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta.

- Emme olisi uskoneet, että biisi elää näin kauan, Saukkonen sanoo.

 

 

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt