Sebastian

Musiikki

Teppo paljastaa: "Matti nukkuu aina alasti"

Julkaistu:

Yli viidentuhannen keikan ja miljoonien ajokilometrien myötä Matti ja Teppo Ruohonen ovat oppineet tuntemaan toisensa läpikotaisin. Plakkarissa on 29 kultalevyä ja kaikkiaan puolitoista miljoonaa myytyä äänitettä.

Veljekset julkaisivat kesän alussa uuden levyn Meidän paikka, joka nimensä mukaisesti hyppäsi heti soittolistojen kärkeen.

Jos meidät lukitaan samaan tilaan vuorokaudeksi, ensimmäinen riita tulee...
Teppo: Jos ei ole ruokaa, niin jostain saan varmasti riidan aikaiseksi.
Matti: Teppo menee aina keikkareissuilla aamupalalle, minä en koskaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
T: Ainoat sanomiset meille tulee yleensä, kun olemme todella väsyneitä. Silloin voi toinen pienestäkin suutahtaa.

Kun kukaan muu ei näe, hän...
M: Studiossa Tepon pitäisi kuunnella mukana biisejä, mutta hän tekee salaa sudokuja.
T: Matti kelaa uutta biisiä ja miettii, mihin järjestykseen ne kolme sointua taas laittaisi.
M: Teppo on varoittanut, että älä käytä sitä neljättä, tulee liian monimutkaista. Alkaa kuulostaa jatsilta.

Tätä hän ei kehtaisi itse kertoa, mutta...
M: Tepolla on kotioloissa kesät talvet villasukat jalassa.
T: Minä olen vilukissa, mutta Matti nukkuu aina alasti.
M: En voisi nukkua niin, että olisi vaateriepuja päällä.

Jos emme näe pitkään aikaan, kaipaan...
T: Jos en kuule Masasta viikkoon pariin, alan olla kuin maani myynyt. Joku yhteys pitää saada.
M: Teppo soittaa, että mitä kuuluu.
T: Tauot ovat myös tervetulleita. Silloin emme näe toisiamme päivittäin, kuten tavallisesti.
M: On paljon kivempi tehdä tätä yhdessä kuin yksin.

Vaikken ole sitä hänelle aiemmin sanonutkaan, hänessä ärsyttää...
M: Minä olen järjestelmällinen, Tepolla jäävät tavarat joka paikaan. Jos olemme huoltoasemalla kahvilla, Tepon tavarat jäävät levälleen ja minä korjaan ne sitten pois.
T: Minulla on unohtamisen armolahja. Kotona on laatikko täynnä hotelliavaimia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Yhdysvaltojen hallinnon sulkeminen lähes varmaa – senaatti ei saavuttanut ratkaisua

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    8. 8

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    10. 10

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Yhdysvaltojen hallinnon sulkeminen lähes varmaa – senaatti ei saavuttanut ratkaisua

    6. Näytä lisää