Kauno, Kasperi

Musiikki

Happoradion Aki paljastaa, miksi bändi jää tauolle

Julkaistu:

Himoksen juhannusfestivaalilla torstaina esiintynyt Happoradio ilmoitti reilu viikko stten jäävänsä tauolle määräämättömän pitkäksi ajaksi.
Happoradion keulahahmo, laulaja Aki Tykki paljasti Himoksella IS:lle, mikä johti yhtyeen päätökseen jäädä keikkatauolle.

- Saattaa kuulostaa monien mielestä omituiselta, mutta puhuimme vuonna 2001, kun perustimme Happoradion, että vuonna 2011 teemme kokoelmalevyn ja jäämme tauolle. Ja nyt siihen tuli tilaisuus. Olemme painaneet vuodesta 2003 lähtien ilman kunnollisia lomia, joten hengähdystauolle on tarvetta. Nyt on pakko pitää lomaa, Aki Tykki sanoo.

Tykin mukaan lopullinen päätös tauosta syntyi jo vuonna 2010.

- Mutta viimeisen keikan päivämäärä lyötiin lukkoon tammikuussa, Tykki sanoo.

Yhtye soittaa viimeisen keikkansa ennen taukoa 4. elokuuta.

- Vaikka rakastan muusikon ammattia suuresti - tämä on paras ammatti, mitä voi tehdä - tässä ammatissa on kuitenkin se huono puoli, ettei koskaan ole lomalla. Aina on keikkoja tai biisejä mietittävänä. Ja siksi sitä helposti jumittuu paikalleen. Pelottaa, että kun tarpeeksi pitkään tekee samaa hommaa putkeen, alkaa toistamaan itseään. Niin on käynyt joillekin bändeille, että uudet levyt kuulostavat siltä kuin bndit tekisivät itsestään cover-biisejä.

- Ja eikös se punttisalillakin käydessä mene niin, että kehittyminen tapahtuu aina silloin, kun on tauolla eikä käy puntilla. Ehkä se sama toimii tässäkin, Tykki miettii.

Tykin mukaan tauolle jäämisestä huolimatta yhteen jäsenet ovat keskenään yhä hyvissä väleissä.

- Emme me ole riidelleet, mutta ehkä kaikki aistivat, että jos jatkamme tällä samalla kaavalla vielä kovinkin pitkän, niin saatamme väsyä, kun hakkaamme samoja biisejä päivästä toiseen..

Aki Tykki sanookin uskovansa, että tauosta huolimatta Happoradiolla on edessään vielä pitkä ura.

- Uskon, että meissä on vielä paljon kykyä hyviin biiseihin jäljellä. Sitä lähdemme lomalta etsimään. Me haluamme jatkaa yksikkönä vielä pitkälle, Tykki sanoo.

Tykin mukaan Happoradio palannee tauolta ensi vuonna, jolloin se alkaa tehdä uutta albumia. Keikoilla Happoradiota ei todennäköisesti nähdä ainakaan vuoteen.

Vaikka tauosta ei todennäköisesti tule kovinkaan pitkä, tuntee Tykki lievää haikeutta tämän kesän keikoilla.

- Jään kaipaamaan tätä hyvää fiilistä ennen keikkaa ja keikan jälkeen, kun voi nauttia viiniä lämpimässä kesäsäässä ja aistia yleisön reaktioita, Tykki sanoo.

Tykin mukaan yhtyeen jäsenillä ei ole tauon ajaksi suuria suunnitelmia, vaan tarkoituksena on ottaa rennosti ja edes pientä etäisyyttä musiikista ja Happoradiosta.

- Vielä tammikuussa tauolle jääminen tuntui kaukaiselta ajatukselta, mutta nyt se alkaa hieman ahdistaa, koska tauolle jääminen n nyt jo niin lähellä, Tykki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää