Satu, Luukas

Musiikki

Hurriganes-basistin harvinaiset nauhoitukset löytyivät vintiltä

Julkaistu:

Legendaarisen Hurriganes-yhtyeen basisti Cisse Häkkisen varhaisia nauhoituksia löytyi vuosikymmenten jälkeen miehen lapsuudenystävän kätköistä.
Helsingissä Haagassa samassa taloyhtiössä lapsuutensa viettäneet muusikko Cisse Häkkinen ja Pentti Veikkolainen soittivat muiden taloyhtiön lasten kanssa rautalankabändissä. Vuonna 1963 nauhoitetut avokelat muistuivat Veikkolaisen mieleen hänen viritellessä uutta kokoonpanoa aluille.

- Vaimoni kuoli viime kesänä ja kaipasin nuoruutta takaisin. Muistin, että veljeni teki aikoinaan nauhoituksia bändimme harjoituksissa, Veikkolainen kertoo kaivaneensa esille avokelanauhurin ja kuunnelleensa yhteensä 13 nauhaa läpi.

The Seekers -nimellä kulkeneen bändin idoleita olivat ruotsalainen The Sounds -yhtye sekä Jussi Raittisen rautalanmusiikkia soittanut The Esquires. Veikkolainen paukutti bändissä rumpuja ja Cisse soitti taidokkaasti kitaraa.

Ensin treenit olivat vuorotellen yhtyeen jäsenten kotona, mutta pian kolistelu oli vanhemmille liikaa ja bändi joutui etsimään uuden harjoittelutilan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Haagan nuorisokerho Räkälän alakerrasta löysimme treenitilat, joissa myöhemmin myös Hurriganes soitti, Veikkolainen muistelee.

Nauhoilla voi kuulla, kuinka nuori Cisse soittaa puhtaasti kitaraa jopa ilman nuotteja. Vielä The Coyotes -yhtyeessä Cisse soitti kitaraa, mutta Hurriganesin aikana kitara vaihtui bassoon.

Naapurusten välillä ystävyys ei loppunut, mutta elämä vei nuoret miehet eri teille. Veikkolainen muistelee lapsuuden ystävien viettäneen vielä Hurriganesin suosion huipulla aikaa backstagella vanhoja muistellen.

- Vuosien varrella olen ihmetellyt, ettei Cissen varhaisista vaiheista ole kovin paljoa puhuttu. Ehkä lapsuuden touhut eivät ole kiinnostaneet siinä määrin, että siitä olisi kirjoiteltu kovin paljoa, Veikkolaineen pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen

    4. 4

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

    7. 7

      Some-sotilas Mashirille 4 kuukauden ehdollinen vankeustuomio

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    10. 10

      Karstulassa vieraillut presidentti Sauli Niinistö heitti vitsin Jenni Haukiosta ja helikopterista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen

    4. 4

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. Näytä lisää