Eija

Musiikki

Takavuosien heavytähti nousee lavalle Movetron-laulajan kanssa

Julkaistu:

Heavy rock -yhtye Rainbowssa maailmanmaineeseen noussut laulaja Graham Bonnet saapuu Suomeen.

Ahkerana Suomen-vierailijana tunnettu Bonnet esiintyy neljällä klubikeikalla maaliskuussa.

Bonnetin taustabändissä soittavat Yö-yhtyeen kitaristi Daffy Terävä, Popedan rumpali Lacu lahtinen ja kosketinsoittaja Pate Kivinen. Bassossa on Klaus Wirzenius.

Taustalaulajina nähdään Movetron-yhtyeen Päivi Lepistö sekä Miina Mikkonen.

Bonnet lauloi Richie Blackmoren Rainbown neljännellä levyllä Down To Earth vuonna 1979.

Suuri yleisö muistanee levyltä kappaleet All Night Long ja Since You Been Gone, joiden myötä Rainbown tyyli muuntui miekkahevistä hardrockimpaan ilmaisuun.

Suurimmat Rainbow-hitit I Surrender ja Stone Cold kirjattiin kuitenkin vasta Bonnetin vaihduttua Joe Lynn Turneriin.

Bonnetin matka jatkui saksalaisen Michael Schenkerin MSG-yhtyeen kautta amerikkalaiseen Alcatrazziin, jossa soittivat aikakauden huippukitaristit, ensin Yngwie Malmsteen ja sitten Steve Vai.

Alcatrazzin jälkeen Bonnet vaikutti kitarasankari Chris Impellitterin yhtyeessä vuosina 1988 ja uudestaan 2000.

2000-luvulla Bonnet on nähty taajaan Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trumpin Twitter-raivokohtauksesta varoituksia myös omilta – ”Pahinta mitä hän voi tässä maailmassa tehdä...”

    2. 2

      Enni Rukajärvi karsiutui big airin finaalista – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

    4. 4

      Herttuatar Catherine upeana Bafta-gaalan punaisella matolla – puku paljasti kasvavan vauvavatsan

    5. 5

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    6. 6

      Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

    7. 7

      Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

    8. 8

      Ugandassa paljastui taas uusi ulkomaalaisen mysteerikuolema – texasilaisen turistin ruumis löytyi safarihotellista

    9. 9

      ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

    10. 10

      Trump jakeli syytöksiä Venäjän sekaantumisesta vaaleihin: osansa saivat ”vuotaja-hirviö”, ”kiero-Hillary” ja FBI – ”He nauravat Moskovassa katketakseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    2. 2

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    3. 3

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    4. 4

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    5. 5

      Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

    6. 6

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    7. 7

      ”Kuka tuo setä on?” – 2-vuotiaan hämmästynyt kysymys rikkoi leppoisan pysähtyneen tunnelman rintamamiestalon keittiössä

    8. 8

      Juontaja Mikko Leppilampi esittelee järisyttävää muodonmuutostaan: Takana 6kk aivan uutta elämäntyyliä – ”Turhaa painoo lähteny”

    9. 9

      Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

    10. 10

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    2. 2

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    3. 3

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    4. 4

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    6. 6

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    7. 7

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trumpin Twitter-raivokohtauksesta varoituksia myös omilta – ”Pahinta mitä hän voi tässä maailmassa tehdä...”

    2. 2

      Enni Rukajärvi karsiutui big airin finaalista – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

    4. 4

      Herttuatar Catherine upeana Bafta-gaalan punaisella matolla – puku paljasti kasvavan vauvavatsan

    5. 5

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    6. Näytä lisää