Severi

Musiikki

Paul McCartneyn bändi pettymys Ruotsissa

Julkaistu:

Britanniassa puhuttiin nerokkaasta esityksestä, Ruotsissa valiteltiin taustabändistä.
Launtaina McCartney konsertoi loppuunmyydyllä Globen-areenalla Tukholmassa.

Konsertin jälkeen ruotsalaiset iltapäivälehdet arvioivat, että McCartney  entisensä, sympattinen ja valloittava, mutta artistin olisi aika hankkia itselleen parempi taustayhtye.

Ääni on vanhentunut, mutta karisma ja asenne ovat ennallaan, Aftonbladet arvioi.

Aftonbladetin mukaan parasta keikalla olivat ne kappaleet, joissa McCartney esiintyi yksin, kuten Blackbird tai Yesterday. Huonointa keikalla oli yhtye.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Expressenin mukaan bändi oli aivan liian "heavy metal" McCartneyn taustalle. Ja toisaalta lehdessä ihmeteltiin, eikö McCartneyllä ole varaa hankkia taustalleen kunnon puhallinsektiota.

Viikkoa aiemmin McCartney keräsi Lontoon-keikaltaan myönteisiä arvioita myös taustabändistä. The Sun arveli, että maailmassa ei ole montaa esiintyjää, joka pystyisi vetämään läpi kolmetuntisen esityksen ilman yhtään ainutta turhaa nuottia.

The Times kirjoitti, että Sir Paulin kapakkapianolla säestämästä Hey Judesta tulisi tehdä uusi Britannian kansallislaulu.

Tämä konsertti oli mahdollisuus todistaa nerouden ilmentymää, Times kirjoitti.

Paul McCartney esiintyy tänään Helsingin Hartwall-areenassa. Ovet avautuvat klo 18 ja keikka alkaa videotervehdyksellä klo 19.30. Keikan oletettavaa biisilistaa voi spekuloida tästä IS:n jutusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Suomalainen jalkapallolegenda tuupertui yllättäen kotimatkalla – ensiavussa löytyi vika sydämestä

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    8. 8

      Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

    9. 9

      Romantiikkaa ilmassa! Maajussi-Heikki antautuu treffeillä pitkään suudelmaan – ”Tunnet sie, että pitäisi tapahtua jotain suurta?”

    10. 10

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Suomalainen jalkapallolegenda tuupertui yllättäen kotimatkalla – ensiavussa löytyi vika sydämestä

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    6. Näytä lisää