Kuljettaja kuoli moottoripyöräkilpailussa Vesivehmaalla – kanssakilpailijat yrittivät elvyttää turhaan

Julkaistu:

Moottoripyöräily
Kuljettaja todennäköisesti menetti pyöränsä hallinnan.
Offroad-moottoripyörien cross countryn Euroopan Cupin avausosakilpailu jouduttiin keskeyttämään vakavan onnettomuuden takia Vesivehmaalla sunnuntaina.

Kilpailun päälähtöön osallistunut kuljettaja kuoli vammoihinsa kisapaikalla.

– Kuljettajalle tapahtui onnettomuus päälähdön alkuvaiheessa. Kanssakilpailijat yrittivät auttaa häntä elvyttämällä, ja ensiapujoukot olivat paikalla, mutta häntä ei voitu auttaa. Kuljettaja kuoli onnettomuuspaikalla, Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist vahvistaa Ilta-Sanomille.

Ljungqvistin mukaan uhri oli aikuinen mies. Vielä ei tiedetä, mitä tilanteessa tarkalleen tapahtui, ja lopullinen kuolinsyy selviää vasta myöhemmin.

– Kilpailija on todennäköisesti menettänyt pyöränsä hallinnan. Hän oli onnettomuushetkellä siinä kohdassa yksin, eikä tapahtumalle ilmeisesti ole silminnäkijöitä. Onnettomuudessa ei kuitenkaan ollut osallisena muita, Ljungqvist sanoo.

Kilpailu keskeytettiin kokonaan onnettomuuden jälkeen.

Kisaorganisaatio järjesti oman tutkintalautakunnan, joka kävi läpi kilpailijan suojavarusteet ja pyörän.

– Tutkinnan perusteella tiedetään, että niissä ei ollut vikoja, jotka olisivat johtaneet onnettomuuteen.

Näin vakavat onnettomuudet ovat kisoissa hyvin harvinaisia. Ljungqvistin mukaan edellisestä on noin toistakymmentä vuotta aikaa.

– Nämä ovat valitettavia, ja jokainen kuolema on turha. Olemme todella pahoillamme omaisten puolesta.

– Yritämme miettiä koko ajan, mitä voisimme tehdä paremmin, että niitä ei sattuisi. Tämä on kilpajuoksua kehityksen kanssa. Pyörät ja kuljettajat kehittyvät, joten turvallisuudenkin pitää kehittyä.