Visa

Moottoripyöräily

Tähänkö päättyi Mika Kallion MM-ura?

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräily
Mika Kallio saattoi ajaa uransa viimeisen MM-osakilpailun sunnuntaina Valenciassa.
Kallio sijoittui kauden päätöskilpailussa Moto2-luokassa kymmenenneksi.

Tämän kauden jälkeen Kallio siirtyy KTM:n testikuljettajaksi. Hänen tavoitteenaan on palata kaudella 2017 KTM:n pyörällä MotoGP-luokkaan.

Paluun toteutuminen ei kuitenkaan ole vielä varmaa.

– KTM:ltä auennut mahdollisuus antaa toivottavasti tilaisuuden päästä käsiksi kilpailukykyiseen tehdaskalustoon, jolla voi haastaa kärjen tosissaan. Olemme puhuneet mahdollisuudesta kisapaikkaan kaudelle 2017, mutta toki se täytyy ensin ansaita tekemällä parasta mahdollista kehitys- ja testityötä pyörän kanssa ensi vuonna, Kallio kertoi aiemmin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Moto2-luokan maailmanmestaruuden voitti Aki Ajon tiimin pyörällä ajanut ranskalainen Johann Zarco. Mestaruuden jo aiemmin varmistanut Zarco teki Moto2:ssa yhden kauden piste-ennätyksen.

Hopeamitali meni espanjalaiselle Alex Rinsille ja pronssisija päätöskilpailun voittaneelle Rinsin maanmiehelle Tito Rabatille, joka voitti Moto2-mestaruuden viime vuonna.

Kallio sijoittui MM-sarjassa 15:nneksi. Hän siirtyi loppukaudella Italtrans-tallista QMMF-tiimin pyörään.

Moto3-luokassa britti Danny Kent pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta. Päätöskilpailun voittanut Aki Ajon tiimin portugalilaiskuljettaja Miguel Oliveira otti MM-hopeaa kuusi pistettä Kentille hävinneenä. Pronssimitali meni italialaiselle Enea Bastianinille.

Niklas Ajo sijoittui Moto3-luokan MM-sarjassa 22:nneksi. Hän menetti ajopaikkansa kesken kauden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    3. 3

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Missikaunotar Rosanna julkaisi paljon puhuvan kuvaparin bikinivartalostaan – paljastaa totuuden täydellisistä Instagram-kuvista

    6. 6

      IL:n teettämä ennuste: Niinistö 49,2 prosenttia – toinen kierros tulossa

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    10. 10

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    3. 3

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Missikaunotar Rosanna julkaisi paljon puhuvan kuvaparin bikinivartalostaan – paljastaa totuuden täydellisistä Instagram-kuvista

    6. Näytä lisää