Jari, Jalmari

Moottoripyöräily

Mika Kallio teilattiin, mutta MM-hopea pysyi hyppysissä

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräily
Espanjalaisen Maverick Vinalesin ajovirhe heti kilpailun alussa pilasi Mika Kallion kauden päätöskisan Valencian radalla. Moto2-luokan MM-hopeaa se ei kuitenkaan Kalliolta vienyt.
- Ilmeisesti Vinales jarrutti liian myöhään ja osui pyöräni takaosaan, Kallio kertasi molempien kaatumiseen johtanutta kolaria nettisivuillaan.

Kallio keskeytti kilpailun heti ja näytti Vinalesille vihaisena kansainvälisiä käsimerkkejä. Vinales pääsi takaisin radalle varikkokäynnin jälkeen, mutta ajoi pian takaisin talliin pilttuuseen ja jätti leikin sikseen.

- Onneksi Vinaleskaan ei päässyt enää jatkamaan. Muuten olisi voinut käydä niin, että hän olisi kuitannut MM-hopean, Kallio tuumi.

Vinalesin olisi kolarin jälkeen pitänyt nousta Valenciassa kolmanneksi kivutakseen MM-sarjassa ohi Kallion. Se ei varikkokäynnin jälkeen ollut enää mahdollista.

- Jos olisin päässyt ajamaan kisan loppuun saakka, olisin todennäköisesti saavuttanut monta muutakin merkittävää rajapyykkiä, pettynyt Kallio viittasi uran 50. palkintopallisijoitukseen.

 Moto2-luokan kauden päätöskilpailun voitti sveitsiläinen Thomas Lüthi. Toiseksi ajoi luokan mestaruuden jo aiemmin varmistanut Kallion tallitoveri Esteve Rabat.

Kallion työt belgialaisessa Marc VDS -tallissa päättyivät sunnuntaina. Hän aloittaa keskiviikkona testit ensi kauden työantajansa italialaisen Italtrans-tiimin ajokilla.

Mika Kalliolle uran neljäs MM-mitali
  • Mika Kalliolle päättynyt kausi ratamoottoripyörien MM-sarjassa oli uran kolmastoista
  • MM-sarjasta 32-vuotias Kallio on ajanut eri luokista yhteensä neljä mitalia: MM-hopeaa 2005, 2006 ja 2014 sekä MM-pronssia 2008
  • Kallio on ajanut MM-sarjassa eri luokista yhteensä 16 GP-voittoa, 49 palkintopallisijoitusta ja 18 paalupaikkaa.
 
Aki Ajon tallille MM-hopea

Moto3-luokassa Aki Ajon tallin australialaiskuljettaja Jack Miller päätti kauden voittoon ja MM-hopeaan Valenciassa. Luokan mestaruuden vei kolmanneksi kauden päätöskilpailussa sijoittunut espanjalainen, Hondaa kuskaavaa Alex Marquez.

Marquezin perheessä vietetään tuplajuhlia, sillä Alexin veli Marc Marquez varmisti jo aiemmin tällä kaudella MotoGP-luokan mestaruuden.

- Nyt on todella ison juhlan paikka, Alex Marquez hehkutti.

Niklas Ajon kausi Husqvarna-tallissa päättyi keskeytykseen yhdenneltätoista sijalta. MM-sarjassa hänen loppusijoituksensa oli viidestoista.

- Eihän tämä sarjan loppusijoitus ole sitä mitä olisi haluttu, mutta lujasti on tehty töitä läpi kauden, Ajo tuumi.

MotoGP -mestari Marc Marquez päätti kauden 13. voittoonsa. Se on luokan uusi yhden kauden voittoennätys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    5. 5

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      Mies murhattiin kesken ajomatkan Tukholmassa – epäiltyjen auto paloi uimarannalla

    9. 9

      EU:n lääkevirasto livahti Amsterdamiin – Keskisuomalainen piikittelee: ”Nyt Helsinki sai tuta”

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    5. 5

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    6. Näytä lisää