Severi

Moottoripyöräily

Mika Kallio ajoi kuudenneksi - Niklas Ajo lähellä palkintopallipaikkaa

Julkaistu: , Päivitetty:

MOTO GP
Mika Kallio sijoittui kuudenneksi Mugellon radalla Italiassa ajetussa Moto2-luokan osakilpailussa.
Aika-ajossa 11:ksi sijoittunut Kallio otti terävän lähdön ja oli kilpailussa pitkään neljännellä sijalla. Kallio ei kyennyt kuitenkaan pitämään takanaan hyvää vauhtia ajaneita Simone Corsia ja Dominique Aegerteria.

Molemmat ohittivat Kallion, kun kilpailua ajamatta oli enää ale kymmenen kierrosta. Kallio yritti ohi kaksikosta loppukilpailun ajan, mutta sekä Corsi että Aegerter pysyivät niukasti hänen edellään, Corsi 97 tuhannesosan erolla ja Aegerter 90 tuhannesosan erolla. 

- Teimme väärän rengasvalinnan, kun otimme kisaan pehmeämmän takarenkaan. Se toimi aluksi hyvin, mutta pito alkoi heikentyä viiden, kuuden kierroksen jälkeen ja sen seurauksena kierrosajat tippuivat puolisen sekuntia, Kallio harmitteli tiedotteessa.

Kallion harmiksi kilpailun voiton vei hänen kovin vastustajana MM-sarjassa, Espanjan Esteve Rabat. Espanjalaiskuljettaja johtaa nyt sarjaa 22 pisteen erolla Kallioon.

Seuraava kilpailu käydään 15. kesäkuuta Barcelonassa Montmelon radalla.

Niklas Ajo kipusi vaatimattomasta 15. lähtöruudusta uransa parhaaseen sijoitukseen viidenneksi Moto3-luokassa.

Kisa oli yksi luokan tasaisimmista viime vuosina. Ajo pääsi alun jälkeen pääjoukon matkaan ja pystyi puolivälin jälkeen useampaan ohitukseen.

Jopa kärkikolmikon saavuttaminen oli lähellä. Ajon erotti italialaisvoittaja Romano Fenatista vain 0,26 sekuntia.

- Mukavaa taistelua lopussa. Ajattelin viimeisellä kierroksella, että nyt on hetkeni ja kipusin askel askeleelta kohti kärkeä, Ajo kertasi.

Ajon mielestä paikka palkintokorokkeella karkasi, kun portugalilainen Miguel Oliveira tuuppasi häntä hiukan nurmikon puolelle.

- Kisa oli joka tapauksessa hieno ja olen erittäin tyytyväinen, Ajo summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    2. 2

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

    7. 7

      Baba Lybeck järkähtämättömänä uutuuskirjassa: ei usko avioliittoon – ”En voi luvata miehelleni, että olisimme aina yhdessä”

    8. 8

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    9. 9

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    10. 10

      Salaisten asiakirjojen julkaisu aivan nurkan takana – paljastuvatko Lee Harvey Oswaldin liikkeet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    7. 7

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    8. 8

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    2. 2

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. Näytä lisää