Matti, Matias

Moottoripyöräily

Laine neljäs Valencian GP3-kilpailussa

Julkaistu:

Virheetön ajo toi Arden-tallin Matias Laineelle neljännen sijan GP3-sarjan kilpailussa Valencian katuradalla sunnuntaina.
Kilpailun voitti Jenzer-tallin sveitsiläinen Patric Niederhauser.

Lotuksen Aaro Vainio oli seitsemäs ja jatkaa sarjassa toisena. Eroa sarjaa johtavaan Ardenin uusiseelantilaiskuljettajaan Mitch Evansiin on neljä pistettä. Evans oli sunnuntaina kuudes.

Paalulta lähtenyt Niederhauser puolusti johtopaikkaansa koko matkan Lotuksen saksalaiskuljettajaa Daniel Abtia vastaan. Maalissa Abt oli toinen 0,9 sekuntia voittajalle jääneenä.

Laine nousi neljänneksi viimeisellä kierroksella, kun kolmanneksi sijoittunut Marussia-tallin Tio Ellinas kiri ohi kolmatta sijaa pitäneestä Kevin Cecconista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Pääsin Cecconista ohi viimeisessä mutkassa, kun Ellinas ja Ceccon kolaroivat. Tuomaristo otti Ellinasin ohituksen tutkintaan, joten tässä voi vielä sijoitus kohentua, Laine kertoi.

Laine on sarjassa kuudentena. Eroa kärkeen on 40 pistettä.

Vainio kävi kovaa taistelua Evansin kanssa. Hän oli jo Evansin edellä, mutta Evans karkasi ohi, kun Vainio yritti ohittaa Lainetta ja ajoi mutkan leveäksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

    2. 2

      Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

    3. 3

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    4. 4

      Mies liukastui 800-kiloisen oikohöylän alle Nuijamaalla

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. 6

      Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

    7. 7

      Muumio-elokuvien päätähti katosi Hollywoodista ja hylkäsi julkisuuden – kauhistuttava syy katoamistempulle selvisi: Tapahtumat johtavat kesään 2003

    8. 8

      Iivo Niskanen tyrmäsi venäläisen ratkaisevalla iskullaan: ”Oli treenattu, että sitä asetta pääsee käyttämään”

    9. 9

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    10. 10

      Ankara nokkakolari valtatie kuudella – yksin ajanut mies kuoli heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    2. 2

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    3. 3

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    4. 4

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    5. 5

      Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

    6. 6

      Kirurgin kysymys jäi pysyvästi Tiina Jylhän mieleen: ”Missäs ne rouvan kortsut on?”

    7. 7

      Venäjällä harmitellaan Iivo Niskasen päävastustajan ratkaisevaa virhettä: ”Suomalainen oli ovelampi”

    8. 8

      Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

    9. 9

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    10. 10

      Kanada otti pronssia miesten jääkiekossa, Niskaselle kultaa – IS seurasi olympiapäivän tapahtumia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    7. 7

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

    2. 2

      Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

    3. 3

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    4. 4

      Mies liukastui 800-kiloisen oikohöylän alle Nuijamaalla

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. Näytä lisää