Sebastian

Moottoripyöräily

Mika Kalliolla pirteä paluu aika-ajoihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Mika Kallio toivoo kuivaa rataa sunnuntaiseen ratamoottoripyörien MotoGP-luokan Saksan gp-kisaan.

Lauantain aika-ajossa Sachsenringillä liukasteltiin rajussa vesisateessa. Kallio teki 10:nneksi nopeimman ajan ja jäi paaluajasta 2,2 sekuntia.

Aika-ajon nopein oli MM-sarjaa johtava italialainen Valentino Rossi, joka teki häikäisevän ajan aika-ajon viimeisellä kierroksella. Toiseksi nopein oli Rossin Yamaha-tallitoveri Jorge Lorenzo, joka jäi paalupaikasta peräti 0,6 sekuntia.

- Kolme tai neljä sekunnin kymmenystä olisi saanut ajaa nopeammin. Sen verran jäi eroa nelossijaan, Pramac Racing-tallin Ducatia kuskaava Kallio totesi.

Kallion mukaan ajossa oli sadesään takia hienoista varmistelua mukana, jotta tukisiteessä oleva vasemman käden nimetön sormi ei saisi lisätärskyjä. Kallio loukkasi sormensa Hollannin gp:ssä ja joutui jättämään sen jälkeen ajetun Yhdysvaltain kisan väliin.

- Kyllä siellä yritettiin puristaa, mutta ehkä ajossa oli pientä varmistelua, että pysyisi pystyssä, ettei sormi saisi uudestaan kipeää. Varmaan jonkun sekunnin kymmenyksen olisi ehkä voinut ajaa kovempaa, Kallio arveli.

- Sormea ei puudutettu aika-ajoon, eikä ole tarkoitus puuduttaa kisaankaan. Se oli nyt perjantain harjoitusten rasitusten jälkeen kipeämpi kuin mitä se oli perjantaina harjoituksissa.

Rajuja ulosajoja tukuttain

Kallio sanoo olevansa valmis hyvään kisaan, oli sää mikä hyvänsä.

- Kisan ajaksi on luvattu hieman parempaa säätä, mutta tiedä siitä, kun sää tuntuvan vaihtelevan täällä niin nopeasti. Pyörä on hyvissä säädöissä, oli keli mikä hyvänsä, mutta ehkä kuiva sää sopisi meille hieman paremmin, Kallio arveli.

Vesisateen liukastamalla radalla nähtiin aika-ajossa tukku ulosajoja. Yksi rajuimmista syntyi kun Ducatin Nicky Hayden lähti ohittamaan radan 7. kaarteessa Kallion tallitoveria Niccolo Canepaa ja menetti ajokkinsa hallinnan. Kaksikon pyörät osuivat yhteen ja kumpikin kuljettaja suistui radalta, mutta selvisi ilman vakavia vammoja.

Samassa, vaikeassa kaarteessa liukastelivat radalta ulos myös Hondaa kuskaava Randy de Puniet, Kawasakin Marco Melandri ja Hondalla kisaavat Toni Elias ja Alex de Angelis.

Myös Pedrosa ajoi kaarteen kerran pitkäksi ja konkaripilotti Loris Capirossi kaatui Suzukillaan aika-ajon lopussa.

Kuparinen kisaan mukaan

125-kuutioisissa Ajo Motorsportin Junior Project -kuljettaja Eeki Kuparinen pääsi mukaan kilpailuun. Villillä kortilla kisan ajava Kuparinen starttaa ruudusta 31.

Paalupaikalta kilpailuun starttaa Julian Simon. Ajo-tallin Sandro Cortese ja Dominique Aegerter ovat ruuduissa 15 ja 23.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. 6

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  7. 7

    Huippukokki Paul Bocuse on kuollut – ”Gastronomian paavi on jättänyt meidät”

  8. 8

    Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

  9. 9

    Meghan Marklen arkinen ulkonäkö varasti huomion: eripariset korvakorut ja huoleton nuttura – edustustyyli kaukana herttuatar Catherinesta

  10. 10

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  8. 8

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  9. 9

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. Näytä lisää