Jari, Jalmari

Moottoripyöräily

Ajo Motorsportista Derbin tehdastalli

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisen tallipäällikön Aki Ajon luotsaama Ajo Motorsport on kokenut suuria muutoksia viime kauteen verrattuna. Toijalalaisen tiimi starttaa maaliskuussa alkavaan ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan piikkiluokan kauteen Derbin tehdaskalustolla.

Kuljettajina ovat viime vuonna KTM:n junioritiimissä nähty Michael Ranseder ja vasta 15-vuotias Robert Muresan.

- Edessä on jälleen haasteellinen ja samalla erilainen kausi aiempiin verrattuna. Kalusto tulee meille tällä kertaa hyvin valmiina ja lukeudumme MM-sarjassa nyt niihin tiimeihin, jotka ajavat tehdaspyörillä. Pystymme samalla keskittymään kisaviikonloppujen aikana entistä enemmän oleellisiin asioihin, Ajo sanoo tallin tiedotteessa.

Tallipäällikön lausunnoista huokuu tyytyväisyys: eikä ihme. Derbin pyörät ovat jotain aivan toista luokkaa kuin viimevuotiset Malagutin.

Ajo Motorsport on tunnettu "ponnahduslautatallina", joka on kouluttanut nuoria kuskeja piikkiluokan huipulle. Mika Kallio nousi aikoinaan Ajon ansiosta MM-sarjaan ja itävaltalaiseen KTM-talliin. Loppu onkin historiaa. Alkavalla kaudella yksi Kallion haaveista toteutuu, kun hän pääsee urallaan eteenpäin 250-kuutioisiin. Kallion lisäksi tallista on noussut tshekki Lukas Pesek.

- Tiimissämme on aina tehty mielellään paljon töitä nuorten kuskien kanssa luomalla heille edellytykset menestykseen. Tästä meidät tunnetaan maailmalla, Ajo korostaa.

Viime kausi oli tallille murheellinen kuljettajien Tomoyoshi Koyaman ja Alexis Masboun lukuisten loukkaantumisten takia. Nyt Ajo odottaa ennen kaikkea Ransederilta hyviä suorituksia kymmenen parhaan joukkoon.

- Ranseder on yhtä nälkäinen kuin koko muukin tiimi, Ajo sanoo.

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja alkaa 10. maaliskuuta Qatarissa.

IS / Elina Jouppi

Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Mies yritti hävittää vanhan hätäraketin älyttömällä tavalla – paikalle pelastusjoukot ja helikopteri: ”Aiheutui sitten tällainen etsintä”

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  8. 8

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  9. 9

    Enkelin kosketus -sarjan päätähti Della Reese on kuollut

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  9. 9

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  10. 10

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Mies yritti hävittää vanhan hätäraketin älyttömällä tavalla – paikalle pelastusjoukot ja helikopteri: ”Aiheutui sitten tällainen etsintä”

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. Näytä lisää