Timo Jutila avaa kotikisojen kirousta: ”Viimeksi päiväkodissa nähdyt tulevat pyörimään ja kyselemään”

Timo Jutila muistelee huippukokemuksiaan arvokisoissa ja pohtii kotikisojen kirousta.

Timo Jutila on mukana MM-kotikisojen hässäkässä eri roolissa kuin aiemmin.

14.5. 18:43

Tampere

Timo Jutila pääsi pelaamaan MM-kisat kotiyleisön edessä kahdesti, vuosina 1991 ja 1997 upouusissa halleissa. Kotikisat menevät ”Jutin” kokemuksista aivan historiallisen kultakevään 1995 rinnalle.

– Tukholma ysiviis menee ilman muuta kärkeen. Mutta myös kotikisat ovat aivan omanlaisensa, uniikki juttu, kuten täälläkin huomaa. Kolmetoistatuhatta ihmistä on fanipaidat päällä, Suomi-viirit heiluvat ja huuto on ihan mieletön. Sellaisen kun pääsee fanina kokemaan, saati että se osuu pelaajana kohdalle, on aivan järisyttävän positiivinen juttu, Juti tunnelmoi.

Jutila juhlittuna sankarina vuonna 1995 Tukholman Globenissa.

Joukkueenjohtajan uralta kahdet kisat nousevat yli muiden.

– Urheilun kannalta Vancouverin olympialaiset 2010 olivat huimat. Olympialaiset Kanadassa, lajina jääkiekko – se oli jotain ihan uskomatonta. Menee lähelle kotikisoja.

– Ja Bratislava 2011 oli fantastinen tarina. Alussa oli vähän kaikenlaista hommaa, mutta joukkue kasvoi upeasti Koivun Mikon johdolla. Tuli ilmaveivimaali, joka jää ikuiseen historiaan.

– Ja tuli vielä Immosen Jakke, joka painoi seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua finaalin tasoihin, ja viimeinen erä meni meille 5–0. Nyt on lapsille kerrottavaa siitä tarinasta, Jutila sanoo.

Jutila juhlittuna sankarina Helsinki-Vantaan lentokentällä vuonna 2011.

Bratislavan MM-kullan jälkeen Suomi pääsi pelaamaan kahdesti peräkkäin kotikisoissa, kun MM-kilpailut jaettiin Ruotsin kanssa. Kummallakin kerralla Suomi hävisi pronssiottelun maalein 2–3. Ensin Helsingissä Tshekille, sitten Tukholmassa USA:lle.

Ruotsin mestaruus vuonna 2013 on ainoa kerta vuoden 1986 ja Neuvostoliiton jälkeen, kun kisat järjestävä maa on voittanut mestaruuden.

Mistä ”kotikisojen kirous” kokeneen kiekkomiehen mielestä johtuu?

– Sitä on vaikea sanoa. Silloinkin 2012 ja 2013 pyrittiin seiftaamaan joukkuetta niin, että se saa keskittyä vain pelaamaan. Mutta kotikisoissa on aina vähän omalaatuinen piirteensä. Monesti vieraassa maassa on helpompi saada fokus vain ja ainoastaan tekemiseen.

– Kotikisoissa alkaa helposti tulla semmoisia kavereita, jotka on viimeksi nähnyt päiväkodissa, pyörimään ympärille ja kyselemään, muistatko sitä ja tätä, Juti naurahtaa.

Lue lisää: Leijonien MM-kotipainajaisesta tuli viime viikolla 19 vuotta – ”Kun kooma iskee päälle, vastustajan vyöryä on vaikea pysäyttää”

Jutila korostaakin, että häiriötekijät joukkueen ympäriltä on saatava minimiin.

– Mutta miten helppoa se sitten on. Näkeehän sen, millainen hässäkkä täällä on. Asetelma pitäisi vaan pystyä kääntämään niin, että tämä on aivan ainutlaatuinen tilaisuus. Ja pitäisi pystyä nauttimaan siitä, mitä tämä tuleva 2,5 viikkoa antaa. Pitäisi ottaa kaikki posin kautta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?