Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen heikko vire MM-kisoissa on aiheuttanut huolestuneita reaktioita maan jääkiekkovaikuttajissa.
Tre Kronorin toimintatapoja on kyseenalaistettu suuremmassakin mittakaavassa kuin vain yhden turnauksen perusteella. Nuorten MM-kisoissa Ruotsi putosi puolivälierissä Suomelle, eikä naistenkaan maajoukkueella mene sen paremmin.
Ruotsalainen Patrik Allvin, NHL-joukkue Pittsburgh Penguinsin apulais-GM, kertoo Aftonbladetille, että Ruotsin olisi nyt otettava mallia Suomesta.
– Suomessa liigavalmentajat valmentavat usein myös nuorisomaajoukkueita. Sitten he loikkaavat ulkomaille, jotta uudet valmentajat saavat mahdollisuutensa. Ruotsissa tuntuu, että valmentajat ovat samoja vuodesta toiseen. Lisäksi tuntuu, että ne, jotka eivät saa muita töitä, päätyvät liiton hommiin, Allvin tylyttää.
Hänen mukaansa myös maajoukkueen taustaorganisaatioon kaivattaisiin vahvistuksia. Tre Kronorissa päävalmentajan vastuualue on hyvin laaja. Hän hoitaa kaiken käytännössä yksin.
– Suomella on Jere Lehtinen GM:nä ja myös muuta henkilökuntaa päävalmentajan tukena. Minulla ei ole mitään Johan Garpenlöviä vastaan, mutta hänen on vaikea hoitaa niin montaa asiaa yhtä aikaa, Allvin sanoo.
Ruotsi pelaa alkulohkon viimeisen ottelunsa Venäjää vastaan maanantaina kello 20.15. Edes voitto ei välttämättä riitä enää jatkopaikkaan.