Kärppien NHL-apu on jäänyt Puljujärven varjoon huomiossa, mutta loistanut kaukalossa – nyt valokeilassa Leijonissa

Julkaistu:

Leijonat
Juho Lammikko, 23, on Karjala-turnauksen seuratuimpia kultaleijonia.
Oulun Kärppiin palasi täksi kaudeksi kaksi pelaajaa NHL:stä, mutta vain toisesta kohistiin valtakunnallisessa mediassa ennen kautta.

Jesse Puljujärvi, 21, vei suurimman mediahuomion – ihan ymmärrettävästi. Sen verran harvinaista NHL:n ykköskierroksen kärkivarauksen ja yhden ikäluokkansa puhutuimman pelaajan paluu kotimaisemiin heti tulokassopimuksen jälkeen on.

Huomattavasti vähemmälle huomiolle jäi Juho Lammikon paluu Florida Panthersin organisaatiosta Suomeen. Noormarkkulainen on näyttänyt heti alkukaudella, ettei hän palannut Suomeen kellumaan.

Lammikko, 23, on ollut SM-liigan parhaita pelaajia syyskaudella. Kun SM-liiga vetäytyi viime viikonloppuna maajoukkuetauolle, Lammikko löytyy pistepörssin kakkospaikalta tehoilla 7+15=22. Alkukausi on ollut kokonaisuutena vakuuttava.

– En lähtenyt kauteen sillä ajatuksella, että nyt on pakko päästä nopeasti takaisin NHL:ään. Koetan vain päivittäin tehdä paljon hommia kehittyäkseni pelaajana. En ole miettinyt tulevaa yhtään. Se tulee mitä on tullakseen, kertoi Lammikko, joka kuuluu torstaina Karjala-turnauksen seuratuimpiin suomalaispelaajiin.

Raamikas ja suoraviivaisella tyylillä pelaava keskushyökkääjä on Kärppien tähtisikermän itseoikeutettu ykkössentteri.

Leijonien päävalmentajalle Jukka Jaloselle Lammikko oli yksi helpoimmista pelaajavalinnoista tulevaan turnaukseen. Jaloselle Lammikon väkevä ja tehokas kauden alku ei ole yllätys.

– Lammikko oli jo nuorena poikana pisteiden tekijä. NHL:ssä hän ei saanut sellaista paikkaa, että olisi päässyt hyödyntämään omia vahvuuksiaan. NHL:ssä hän heitti kiekkoa päätyyn ja karvasi pienellä jääajalla, Jalonen sanoi.

NHL:ssä Lammikko oli rikkovan roolin pelaaja, joka sai niukasti jääaikaa tasakentällisin. Erikoistilanteissa minuutteja tuli alivoimalla.

Pieni rooli näkyi vaatimattomassa pistesaldossa (0+6). Lammikolla ei ollut edellytyksiä kilpailla tulosketjun roolista NHL:ssä. Tämä myös muokkasi paljon mielikuvia Lammikosta pelaajana.

Ässien kasvatista tuli rapakon takana leimallisesti rouhijahyökkääjä, mutta SM-liigassa hän on ollut dynaaminen ja näkyvä pelaaja ympäri kaukaloa.

– Olen saanut hyvän näyttöpaikan Kärpissä. Saan olla hienossa ympäristössä Oulussa. Siellä on kiva tehdä töitä ja pelata. Olen nauttinut joka päivästä, Lammikko sanoi ja vilautti harvahampaista hokihymyään.

Lammikko oli mukana jo viime keväänä Jalosen valmentamassa MM-kultajoukkueessa. Lammikko on yksi 13 kultaleijonasta, jotka nähdään myös Karjala-turnauksessa.

Lammikko on tästä ryhmästä niitä pelaajia, joiden rooli on muuttunut paljon viime keväästä. Slovakian MM-turnauksessa Lammikko oli puhtaasti puolustavassa roolissa, mikä näkyi myös pistesarakkeessa. Lammikko pelasi turnauksen kiikaritehoilla.

Nyt pisteitä on lupa odottaa.

– Kyllä pisteet kelpaisivat, mutta eivät ne ole mikään pakko. En ota siitä paineita. Vedän vain peli kerrallaan, pelaan hyvää kahden suunnan hokia ja pyrin auttamaan joukkuetta. Kaikki roolit käyvät. Kunhan vain pääsee pelaamaan, Lammikko kertoi.

Leijonien pelit Karjala-turnauksessa

Torstaina klo 18.30: Venäjä–Suomi

Lauantaina klo 17.30: Suomi–Tshekki

Sunnuntaina klo 17.30: Suomi–Ruotsi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt