Hurmaavat lapsuuskuvat ”Mörköstä” – isä kertoo, millainen Leijonien kultasankari Marko Anttila oli pienenä

Julkaistu:

MM-kiekko
Marko ”Mörkö” Anttila naulasi rimat maalipuiden merkiksi pihavaraston seinään. Pikkuveli Jukka sai kunnian ottaa kiekkoja vastaan.
Lempäälän Vaihmalassa, parinkymmenen kilometrin päässä Tampereelta on rauhallinen pihapiiri. Talon toisella puolella kasvaa havupuuta, toisella pelto heinää.

– Olemme asuneet aina vähän metsässä, Markku Anttila, 57, kertoo.

Anttila on viimeksi kuluneen kuukauden aikana saanut tottua mediaan. Kiitos Leijonien voittaman jääkiekon maailmanmestaruuden.

Ja ennen muuta oman pojan, Marko ”Mörkö” Anttilan, joukkueen kapteenin. Ratkaisupeleissä ampumiensa maalien ansiosta Möröstä tuli Suomen tuorein kansallissankari.

Melkein samaan ylsi toinen Lempäälän Kisan kasvatti, Naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoski. Vaikka naisten osalta kultamitali jäi hiuskarvan päähän, Lempäälän Ideaparkissa keskiviikkona järjestettävässä kansanjuhlassa kapteeniduo seisoo rinta rinnan.


1940-luvulla rakennetussa ja myöhemmin täysin remontoidussa kotitalossa asuvat enää Tiina-äiti, Markku-isä ja ainakin noin kymmenvuotias löytökissa Muksu.

Perhe muutti taloon, kun esikoinen Marko oli yhdeksän. Markon jälkeen perheeseen syntyivät Jukka (1987) ja Annika (1995).

Anttilat asuivat syrjässä mutteivät syrjäytyneet.

– Tietokonepelit eivät olleet silloin vielä niin kiinnostavia, isä miettii.

Veljekset viettivätkin aikaansa pääasiassa ulkona.

– Kun selkänsä käänsi, ne oli jo mettässä. Ja jos jonnekin halusi, niin pyörällähän se oli lähdettävä.

Kavereita ja serkuksiakin riitti kylässä. Joskus käytiin kalassakin.

– Olisivat saaneet olla käymättäkin. Toivat joskus kaikenlaista kalaa kotiin puolenyön aikaan, Markku Anttila muistelee nauraen.


Urheilulajeista jääkiekko oli ykkönen alusta alkaen. Pihaa piti jatkuvasti aurata, jotta pojat pääsivät pelailemaan.

– Tuohon varaston seinään Marko naulasi rimoista maalin. Pikkuveli sai torjua kiekkoja.

Jäljet seinässä kertovat, että kumilätkä on osunut seinään usein ja voimalla.

Opintien alkaessa Marko löysi tiensä Kelhon koulun kaukalossa aloittaneeseen joukkueeseen. Silloisesta Innilän kodista oli koululle nelisen kilometriä.

– Siellä se pelasi aina koulubussia tai -taksia vartoessaan.

Myöhemmin, kun harjoitukset olivat Lempäälän keskuskentällä, Marko tahtoi loppuillaksi pelailemaan Kelhon koululle. Varusteita ei siinä välissä turhaan riisuttu.

– Ei se saanut tarpeekseen. Piti vaan päästä koulun kentälle pelaamaan äijien kaa.


Äijäksi kasvoi Markokin. Pituuskasvu toi ongelmiakin.

– Sanoin Markolle, että jos bussikuskit alkavat sanoa, että oot yli 12-vuotias, niin soittaa mulle kotiin.

Bussikuski oli isä itsekin ennen kuin aloitti nykytyössään kierrätyskeskuksen työhönohjaajana. Etenkin Lempäälä–Nokia-reitti tuli ammattikuskille tutuksi, mutta vapaa-ajalla Markku Anttila sai istua ratin takana pidempiäkin matkoja.

Poikien junnujoukkueiden kuskaamista riitti vuosikausiksi ympäri maata. Vanhempien työtä lisäsivät vaatimattomat harjoitusolot.

– Olimme valovuosia jäljessä muita. Mutta kauhea hinku pojilla oli pelata.

– Turnausreissut olivat raskaita: illalla kotiin, aamulla kouluun. Mutta kun hotelleissa oltiin, niin illalla alkoi aika meuhtominen. Se oli hauskaa, Markku Anttila muistelee.


Jukka ylsi nuorena LeKin Mestis-joukkueen rinkiin ja pääsi kentällekin, mutta ura päättyi selkävammaan.

– Sitten kun Markosta tuli A-juniorina Ilveksen sopimuspelaaja, ajattelin ensimmäistä kertaa, että saattaahan tuosta jotain tullakin.

– Itse kasvoin siihen, että menköön niin pitkälle kuin menee. Markon kohdalla on tapahtunut oikeita asioita oikeaan aikaan. Ympärillä on lisäksi ollut oikeita ihmisiä, isä miettii nykyisin Jokereissa KHL:ää pelaavan esikoisensa kiekkouraa.

Sattumasta ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kyse.

– 

Yllä olevassa karttagrafikaassa on Marko Anttilan keskeiset paikat Lempäälässä.

Marko on tehnyt hirveästi töitä saadakseen haluamansa. Hän on ollut tekemisessään omaehtoinen; ei hän ole pelannut meille vanhemmille vaan itselleen.

Muutoin vanhemmat ovat kuitenkin Leijonien kipparille tärkeitä. Isovanhemmat saivat muun muassa hoitaa Heidi ja Marko Anttilan kaksivuotiasta Iitaa MM-kisojen aikana.

– Olimme juuri remontoimassa heidän asuntoaan Helsingissä. Ja vaikka poika on nyt julkkis, niin ei se sano mulle, että mene jonon päähän, isä naurahtaa.

Anttila ja Hiirikoski seinänaapureina

Melkoisen kummaa on se, että Suomen naisten ja miesten jääkiekkomaajoukkueiden kapteenit ovat molemmat kotoisin pienestä Lempäälästä, mutta tarinassa on suurempikin kummallisuus.

Anttilan synnyinkoti sijaitsee aivan pääradan vieressä, Nikkarinpolulla, Hakkarin kaupunginosassa. Isossa puutalossa asui tuolloin neljä perhettä.

– Olimme Hiirikoskien seinänaapureita, Markku Anttila paljastaa IS:lle.

Pieni kauneusvirhe asiaan toki liittyy.

– Jenni ei ollut vielä silloin syntynyt.


Tarinaa latistaa sekin, miten naisten MM-finaalissa lopulta kävi. Kahdesta kultakipparista ei siis puhumaan. Ainakaan vielä.

Marko Anttila syntyi toukokuussa 1985. Pari vuotta myöhemmin perhe muutti Nikkarinpolulta vähäksi aikaa Viialaan, josta he palasivat pian takaisin Lempäälään, Innilään.

Jos Anttilan ensimmäinen koti vilahtaa junan ikkunasta ohi, niin toinen näkyy melkein Helsingin ja Tampereen väliselle moottoritielle. Matkaa motarille on noin sata metriä, mutta puusto peittää näkyvyyden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt