Kaapo Kakolta udeltiin tyttöystävästä – velmu vastaus sai toimittajat purskahtamaan nauruun

Julkaistu:

Kaapo Kakon kultajuhla
Sankarileijonan kultajuhlaa vietettiin hänen kotikunnassaan Liedossa.
Puolitoista viikkoa sitten Kaapo Kakko seisoi 50 000 fanin edessä Leijonien kultajuhlissa Kaisaniemen puistossa. Torstaina puitteet olivat hieman pienemmät kuin silloin.

Kakon pienen kotikunnan Liedon kultajuhliin oli silti saapunut muutama sata ihmistä. Nuori kultasankari sai paistatella suosiossa ja 30 asteen helteessä 45 minuuttia, ennen kuin kaikki halukkaat fanit olivat saaneet nimmarin tai kuvan.

Sen jälkeen Kakolla oli hetki aikaa kertoa kuulumisiaan. Haastatteluissa usein vakava ja vähänsanainen nuorukainen oli silmin nähden rentoutunut, vaikkakin hiukan flunssainen.

– Olen nähnyt kavereita ja lomaillut. On mukava tulla tänne Lietoon porukoille, vaikka asunto on Turussa. Täällä on rauhallisempaa, hän kertoili.

Matka varaustilaisuuteen edessä

Kauan ei pieni kunta saa omaa poikaansa pitää. Kakko lähtee 18. kesäkuuta NHL:n varaustilaisuuteen, joka pidetään juhannuksena Vancouverissa.

Todennäköisesti tuleva seura on ykkösvarauksen tekevä New Jersey Devils tai toisena varaava New York Rangers.

– Perhe lähtee mukaan varaustilaukseen. Paluulippua ei ole vielä hankittu, Kakko kertoi.

– En ole vielä sen enempää tutkinut noita kaupunkeja, mutta jonkin verran jutellut vanhojen pelikavereiden kanssa, jotka ovat pelanneet siellä päin.


Suomen MM-joukkueen pelaajien perheitä ja tyttöystäviä on näkynyt mediassa paljon kultahuuman aikana. Kakko ei ole toistaiseksi esitellyt tyttöystävää ainakaan sosiaalisessa mediassa.

Onko Suomen suosituimmalla teinikiekkoilijalla edes aikaa sellaisille asioille?

– No, onhan tässä nyt kaksi viikkoa aikaa, Kakko velmuili saaden toimittajat nauramaan.

Kakon fysiikkatreenit alkavat legendaarisen turkulaisvalmentajan Hannu Rautalan johdolla jossain vaiheessa, mutta nekin riippuvat siitä, mihin suuntaan Kakkoa varaustilaisuudessa viedään.

– Se on kiinni ihan siitä, mikä joukkue ottaa. Sitten tiedän tarkemmin, milloin on leirejä ja muuta. Treeneissä keskitytään samoihin asioihin kuin aiempinakin vuosina eli voimaan ja nopeuteen.

Kakkoa odottavat ensi viikolla vielä toiset, TPS:n ja Turun kaupungin järjestämät kultajuhlat. Nimmareiden jakaminen ei vielä väsytä nuorta tähteä.

Oma nimikkokenttä

Kaapo Kakko sai lahjoituksena Liedon kunnalta oman nimikkokentän Pahkamäen koululle. Siellä luistelee ensi talvena junioreita, jotka haaveilevat samanlaisesta menestyksestä kuin idolinsa. Mitä nuori Leijona haluaa sanoa heille?

– Käykää pelailemassa paljon. Kun jaksaa tehdä hommia, pystyy saavuttamaan, mitä haluaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt