rac

Autuas kumivenemies, ”Mörön” tuuletukset, samppanjasuihku... – nämä 13 kuvaa tiivistävät Leijonien uskomattoman MM-kultahuuman

Julkaistu:

MM-kiekko
Suomen maajoukkueen MM-taival sisälsi dramatiikkaa, sankareita, suuria tunteita ja mieleenpainuvia hetkiä.

1. 18-vuotias superjuniori Kaapo Kakko iski itsensä koko kiekkomaailman tietoisuuteen jo heti MM-turnauksen alussa. Kaksi maalia Kanadaa ja Slovakiaa vastaan sekä yksi turnauksen komeimmista osumista (kuvassa) Tanska-ottelussa. Monet NHL-vaikuttajat ovat olleet helpottuneita, että heidän ei tarvitse tehdä valintaa Kakon ja Jack Hughesin välillä. Kakolla on nyt 18- ja 20-vuotiaiden sekä aikuisten MM-kulta – ennen kuin hän on edes haistellut NHL:ää.


2. Ruotsin tähtisikermä oli yksi kisojen ennakkosuosikeista, mutta Leijonat eivät antaneet sen vaikuttaa. Sinivalkoinen miehistö tuli puolitoista minuuttia ennen loppuvihellystä tasoihin, ja tämä Sakari Mannisen pyssy ylänurkkaan yllätti legendaarisen ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvistin jatkoerässä. 5–4 Suomelle, Ruotsi ulos kisoista. Sensaatio alkoi rakentua.


3. Välierä Venäjää vastaan oli taistelu isolla T:llä ja sen sielu maalivahti Kevin Lankinen. ”Keke” pelasi viimeiset 30 sekuntia maila jaloissa pyörien. Loppusummerin soitua sankarivahti painoi päänsä jäähän kaikkensa antaneena. Lankinen oli yksi Suomen menestyksen johtohahmoista, jonka torjuntaprosentti MM-turnauksessa oli huikea 94,20. Jos mukaan otetaan vain Suomen seitsemän viimeistä erää, lukema nousee uskomattomaan 99 prosenttiin.


4. ja 5. Kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila näytti, mistä leijonasydän on tehty. 203-senttinen järkäle säästi kovimmat paukkunsa oikeisiin peleihin: tasoitusmaali Ruotsin-ottelun lopussa, Venäjä-matsin ainokainen ja kaksi osumaa Kanadaa vastaan (kuvassa) nostivat Mörkön paitsi meemeihin, myös koko Suomen kansan ykkössankariksi.


6. Nyt on aika juhlia! Suurelle yleisölle tuntematon leijonaryhmä, johon ei uskonut juuri kukaan, pelasi itsensä koko kansan sydämiin. Mestaruutta juhli jäällä nimenomaan joukkue, ei joukko supertähtiä.


7. Päävalmentaja Jukka Jalonen piti pokerinaamansa koko MM-turnauksen ajan, mutta finaalipelin jälkeen oli aika nauraa ja riemuita. Aikuisten maailmanmestaruudet 2011 ja 2019 sekä alle 20-vuotiaiden MM-kulta 2016 kertovat siitä, että Jalosta kannattaisi kosiskella isompiinkin ympyröihin.


8. Kanada on lyöty! Suomi on uusi maailmanmestari, hei!


9. Mestaruuden ratkettua kansa lähti kaduille ja toreille ympäri Suomen. Perinteitä pidettiin yllä Havis Amandalla, kun MM-kullasta hurmioituneet kiekkofanit lauloivat, juhlivat ja uivat. Huominen oli huomenna, vaikka aamulla oli työpäivä. Tunnelma tiivistyy hyvin tässä IS:n Lassi Rinteen ottamassa kuvassa.


10. Mörkömukit loppuivat kaupoista, Ouluun pystytettiin mörköpatsas, Tikkakoskella syötiin mörkömunkkeja, joka puolella raikaa ”Löikö Mörkö sisään”. Nyt vain odotellaan, kuinka monta lasta ristitään tänä vuonna muumihahmon...eipäs kun Suomen kapteenin mukaan.


11. ja 12. Torille, huusi kansa ja saapui tuhansittain. Vaikka paluulento myöhästyi, Leijonat pääsivät ajoissa Kaisaniemen puistossa järjestettyihin bileisiin. Myös presidentti Sauli Niinistö kävi antamassa tervehdyksensä MM-sankareille.


13. Harri Pesosen ilme summaa sen, miltä tämä mestaruus meistä kaikista tuntuu. H--n hyvältä. Kiitos, Leijonat!