Ikoninen laulu raikaa joka kerta! Katso upeat tunnelmat kultavuosilta 1995 ja 2011

Julkaistu:

Katso kuvat menneiden aikojen kultahuumasta.
Kansaniemen puiston Leijonien MM-kultajuhlassa on ollut tänään poliisin arvion mukaan 50 000 henkilöä.

Arvion mukaan tämän päivän väenpaljous jää kahdesta edellisestä vuosien 1995 ja 2011 kansanjuhlasta. Kummallakin kerralla Helsingin Kauppatorille kokoontui poliisin arvion mukaan 100 000 henkeä.

Maailma muuttuu, mutta kultajuhlat ovat luoneet perinteitä, jotka toistuvat. Jokaisessa kolmesta kultajuhlasta on esimerkiksi laulettu Den glider in – ainakin lyhyesti.

Avoautoja ja Leningrad cowboys

1995: Ei ole turhaan sanottu, että jääkiekko nosti suomalaisten mielet lamasta. Riemu repesi ylimmilleen toukokuussa 1995, kun Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa. Erittäin makeaksi tilanteen teki se, että finaalissa voitettiin naapurimaa Ruotsi lukemin 4–1.

Ilmavoimien Draken-hävittäjät saattelivat Leijonien lentokonetta Helsinki-Vantaan lentokentälle seuraavana päivänä.

Sen jälkeen alkoi ennennäkemätön juhlinta.


Leijonajoukkue saapui Helsingin Kauppatorin kultajuhliin avoautoilla. Teiden varsille kokoontui kansaa, joka halusi nähdä edes vilauksen Saku Koivusta, Ville Peltosesta ja Jere Lehtisestä sekä muista sankareista.

Puhumattakaan valmentaja Curt Lindströmistä.




Sakari Kuosmanen ja Leningrad cowboys esiintyivät tapahtumassa.

1990-luvun hius- ja vaatetyyli näkyy kuvissa: leijonamiehillä on collegeita ja keskijakauksia.

Leijonat laulattavat yleisöä ruotsalaisviisulla Den glider in ja saavat väen laulamaan mukana ilman säestystä. Nykyään laulun sanat ovat osa suomalaista selkäydintä ja alitajuntaa.

Toisella kerralla huudettiin: 6-1!

Toista MM-kultaa saatiin odottaa pitkään, peräti 16 vuotta.

Sitten räjähti: finaalissa oli vastustajana aina yhtä rakas Ruotsi, jonka Suomi löi jopa edellistä kultaa kovemmilla lukemilla 6–1.

Siksi ei ollut ihme, että suomalaiset ottivat juhlahumusta kaiken irti.


Viralliset kultajuhlat järjestettiin Helsingin Kauppatorilla heti seuraavana iltana ja paikalle kerääntyi noin 100 000 henkilöä.

Joukkue saapui Helsingin Kauppatorille avobussilla hotellista, jossa he olivat nauttimassa illallista lennon jälkeen.

Joukkueen lavalle huudatti yksitellen Putous-ohjelmasta tuttu sketsihahmo Timo Harjakainen, jota esitti näyttelijä Aku Hirviniemi. Riemukas joukkue juhlisti kiekkomestaruutta innokkaasti lavalla.


Kultajoukkue lauloi tai pikemminkin huusi Den glider inistä lyhyen version.

Esityksen jälkeen lavalle nousi Sakari Kuosmanen. Kuosmanen lauloi yleisön ja Leijonien kanssa Finlandia-hymnin. Hän oli jo toistamiseen torilla, sillä hän esiintyi jo vuoden 1995 kultajuhlissa.



Sen jälkeen kuultiin Sankarit, jonka aikana lavalle kiipesi myös tasavallan presidentti Tarja Halonen. Halonen luovutti Leijonille avainlipun.


Juhlat kestivät kello 22 asti. Artistit kutsuttiin paikalle joukkueen toiveesta. Laulaja Tuure Kilpeläinen, rap-artisti Petri Nygård, Vesa-Matti Loiri, Poju, rapduo Jare & VilleGalle.

Nämä kultajuhlat synnyttivät kansanperinteeseen peräti kaksi väkevää hymniä. JVG:n Häissä -kappale ja Pojun Poika saunoo soivat kiekkojuhlissa myös tänä vuonna.

Juttua on korjattu 28.5.2019 kello 16.11: Vuoden 1995 mestarijoukkueen valmentaja ei ole Kurt Lindström, vaan Curt Lindström.