Jukka Jalonen paljasti ennen peliä, miten Leijonat kaataa Ruotsin – nerokas suunnitelma iski Ruotsin arkoihin paikkoihin säälittä

Julkaistu:

Kommentti
Leijonat kaatoi Ruotsin ikimuistoisella tavalla MM-puolivälierässä dramaattisten vaiheiden jälkeen. Ottelun askelmerkit oli luotu jo aiemmin.
Päivän suuri kysymys oli: millainen Leijona liukuu kaukaloon MM-turnauksen ensimmäisessä pudotuspelissä Ruotsia vastaan sen jälkeen, kun päävalmentaja Jukka Jalosen joukkue oli pelannut muutaman nihkeän runkosarjapelin?

Se oli epäselvää kiekkoa seuraavalle Suomelle, mutta ei Suomen joukkueelle, eikä varsinkaan Jaloselle ja Suomen valmennusryhmälle.

Haastatteluissa vähäeleisenä ja lyhytsanaisena koko turnauksen esiintynyt Jalonen paljasti C Morella juuri ennen ottelua enemmän kuin kertaakaan tähän asti.

– Lyödään kiekkoa pakkien taakse ja annetaan niille painetta, Jalonen sanoi.

Kuulosti väsyneeltä kiekkojargonilta ja itsestäänselvyydeltä, mutta kun peli käynnistyi, lause asettui aivan erilaiseen kontekstiin.

Se ei ollut pintapuhetta.


Jalonen tiesi, että Ruotsi käyttää korkeintaan kuutta puolustajaa, joille tulee väsy jos Suomi vain jaksaa herhiläisenä painostaa. Tähtiloistoonsa sokaistunut Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg kavensi pakkiarsenaalinsa pitkiksi toveiksi viiteen, ja pelin edetessä kymmenentuhannen NHL-pelin kokemuksesta oli palkeet revitty riekaleiksi.

Jalonen tiesi, että maalin edustaa tarkasti varjeleva Ruotsi jättää siniviivalle tilaa, joten voitetut kiekot pitää toimittaa Suomen puolustajille heti riiston jälkeen.

Ja ennen kaikkea Jalonen tiesi, ettei Ruotsin jääkiekon kansallisaarre Kung Henrik Lundqvist ole enää takavuosien vedossa. Lundqvistin epävarmuuteen Suomen oli iskettävä.

– Puhuimme ennen peliä, että kiekkoa vaan viivaan ja paljon nopeita kuteja maalille. Niistä tulikin monta maalia, hyökkääjä Toni Rajala kertoi ottelun jälkeen.

– Videolta olemme huomanneet, että viivassa on aika paljon tilaa, kun kulmassa saa kiekon. Siinä on laitahyökkääjienkin vaikea aina olla kiekon edessä blokkaamassa.

Ja bum: 1–0.

Bum: 2–3.

Bum: 3–3.

Suomen kolme ensimmäistä maalia syntyivät tismalleen suunnitelman mukaisina ja identtisinä kuin laatunsa vuodesta toiseen todistava tehdastuote.


Kiekko päätyyn, paine pakeille, riisto ja syöttö viivaan, josta nopea laukaus. Päälle vielä aggressiivinen maski. Näin puolustajat Mikkola, Petteri Lindbohm ja Jani Hakanpää saivat kukin vuorollaan nöyryyttää Lundqvistia.

Kun Suomi siihen päälle pelisuunnitelman mukaisesti rytmitti kiekollista peliä ja piti huolen takakarvaamisesta äärimmäisen sitoutuneella työmäärällä, parjattu divarijoukkue sai Ruotsin näyttämään hajanaiselta, hitaalta ja neuvottomalta ryhmältä sunnuntaiaamun yleisöluistelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt