Leijonien sankari Sakari Manninen: ”Vähän yllätyin itsekin”

Julkaistu:

mm-kiekko
Sakari Manninen teki voittomaalin ja syötti kolme muuta osumaa.
Ruotsin NHL-miljonäärit johtivat Leijonia 3–1 ja 4–3, mutta Suomi venyi MM-puolivälierässä käsittämättömään jatkoaikavoittoon.

Kaiken lisäksi Leijonat hallitsi pelitapahtumia. Voitto ei tullut tuurilla tai ylivertaisella maalivahtipelillä.

Kapteeni Mörkö eli Marko Anttila tasoitti ottelun ajassa 58.31, kun Leijonat pelasi ilman maalivahtia.

Voitto-osuman iski jatkoajalla huimalla rannelaukauksella Sakari Manninen, joka syötti Suomen kolme ensimmäistä maalia.

Manninen ei hirmutehoistaan ja jatkoaikaosumastaan huolimatta suostunut tottelemaan nimeä Ruotsin kaataja.

– Kyllä se oli joukkuepeli, joka musersi ja kaatoi heidät. Neljä sylinteriä painoi sen verran hommia, että saimme puudutettua kaverin, Manninen sanoi.

– Pelasimme joukkueena niin hyvin, että ansaitsimme voiton. Teimme kovemmin töitä kuin vastustaja. Vaikka he olivat muutaman kerran meitä edellä, emme hetkahtaneet tai uskomme ei horjunut. Tiesimme, että pystymme tulemaan tasoihin ja ohi.

Vaatimattoman Mannisen voittomaali räjäytti Kosicen Steel-areenan raivoisaan huutomyrskyyn. Valtaosa yleisöstä oli ottelussa Leijonien puolella.

– Näin, että kulma on aika pieni, mutta päätin laukoa puolestavälistä. Veto lähti aika napakasti. Vähän yllätyin itsekin siitä, mihin se meni, Manninen myhäili.

Suomi kohtaa lauantaina kello 16.15 välierässä Venäjän. Toinen välierä on Kanada–Tshekki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt