Leijonat nimesi epämiellyttävän MM-velvollisuuden Kaisa Mäkäräisen mukaan – ampumahiihtotähti kuittasi samalla mitalla

Julkaistu:

MM-kiekko
Leijonat on nimennyt haastattelualueella tehtävän kierroksen leikillisesti Suomen ampumahiihtotähden mukaan.
Kosicen MM-areenan ahtaat haastattelutilat ovat puhuttaneet muun muassa Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajia.

Ahdas mixed zone eli pelaajien ja toimittajien kohtaamispaikka on jaettu väliseinällä niin, että toisella puolella tehdään televisio- ja radiohaastattelut, toisella puolella kirjoittavan median haastattelut.

Väliseinän jakamat haastatteluaitaukset muodostavat kierroksen, jonka pelaajat kävelevät jokaisen ottelun jälkeen.

Suomen joukkue on nimennyt kyseisen kierroksen ampumahiihdon maailmanmestarin ja kolminkertaisen maailmancupin voittajan Kaisa Mäkäräisen mukaan Mäkäräisen kierrokseksi.

– Sakkokierroshan tämä on, Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen kertoi aiemmin pilke silmäkulmassa Ilta-Sanomille.

Kortelainen kuitenkin muistutti, että lajinsa eliittiluokkaan kuuluva Mäkäräinen, 36, on luonnollisesti kunnioitettu urheilija Suomen joukkueessa.

– Eihän sellaista ampumahiihtäjää olekaan, jolle ei pummeja tulisi.


IS tavoitti torstaina Mäkäräisen ja kysyi, mitä ajatuksia Leijonien nimileikki hänessä herättää.

– Jos sillä kierroksella viitataan jatkuvaan sakkoringin kiertämiseen, mikä ei nyt niin hauskaa ole. Eihän se hirveän mairittelevaa muuten ole kuin että pitää olla tyytyväinen, että kiekonpelaajat ovat selvästi katsoneet ampumahiihtoa ja että olen ainakin jossain mielessä jäänyt mieleen, Mäkäräinen pohti vastausviestissään.

Ampumahiihtotähti ei jäänyt kuitenkaan sanattomaksi vaan väläytti omaa huumorintajuaan.

– Toki voihan sen ringin ymmärtää muutenkin. Kestävyysurheilussa nuo matkat tuppaa yleensä olemaan vähän pidempiä, mikä ei ehkä ole kiekkoilijoiden mieleen.

– Ehkä kaipaisin hieman lisäinfoa, mikä heillä on ollut mielessä. Toivotaan kuitenkin, että Ruotsi kaatuu, mikä on pääasia, Mäkäräinen jatkoi viitaten torstai-illan MM-puolivälierään rakasta länsinaapuria vastaan.

Mitä tulee Leijonien ampumahiihtosivistykseen, ainakin kapteeni Marko Anttila on kertonut seuraavansa lajia intohimoisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt