Suomi 21, Ruotsi 3512! Leijonat on numeroiden perusteella armotta altavastaaja illan MM-trillerissä

Julkaistu:

MM-kiekko
Suomi ja Ruotsi kohtaavat torstaina MM-puolivälierässä ensi kertaa sitten katkeran vuoden 2003.
Suomen hävisi tiistaina MM-kisoissa Saksalle ja jäi alkulohkossaan toiseksi. Kakkossijan myötä torstain puolivälierään vastustajaksi tuli Ruotsi. Ottelu alkaa kello 21.15.

Leijonat saa MM-turnauksen kohtalonotteluun ”kotiedun”, sillä peli pelataan Kosicessa, jossa Suomi pelasi lohkovaiheen. Ruotsi joutuu matkaamaan paikalle 400 kilometrin päästä Bratislavasta.

Siihen Suomen edut sitten loppuvatkin – ainakin paperilla.

Ruotsi on voittanut MM-kultaa kahtena viime keväänä, mutta maha ei vaikuta olevan vielä täynnä: Tre Kronor on kasannut Slovakiaan hirmuisen joukkueen.

Joukkueen 25 pelaajasta peräti 21 pelasi päättyneellä kaudella NHL:ssä, kolme KHL:ssä ja kolmosmaalivahti maan pääsarjassa SHL:ssä. KHL:ssä ja SHL:sä tällä kaudella pelanneet ovat hekin pelanneet urallaan maailman kovimmassa kiekkoliigassa.

Ruotsilla tilanne on kärjistynyt jo siihen pisteeseen, että kaikki NHL-pelaajat eivät ole mahtuneet kokoonpanoon MM-otteluissa!

Suomen ja Ruotsin joukkueiden hurjaa eroa paperilla kuvastaa ehkä parhaiten peliurien yhteenlaskettujen NHL-pisteiden vertailu. Suomella niitä on 21, Ruotsilla 3 512! Ja lisää Suomen kannalta NHL-lukemia löytyy jutun lopusta faktaosiosta.

Hurjasta nimilistasta huolimatta Ruotsi ei missään nimessä säkenöinyt lohkovaiheessa. Se kaatoi vihellellen heittopussit Norjan, Itävallan ja Italian, mutta muiden kanssa oli tahmeampaa. Latvian se nujersi vaivoin 5–4, Sveitsin 4–3 ja kärsi tappiot Tshekille 2–5 ja eilen Venäjälle tylysti 4–7.

Ruotsin kirkkaimpana tähtenä on loistanut Toronton hyökkääjä William Nylander, joka johtaa koko turnauksen pistepörssiä tehoillaan 5+12=17.

Suomen ja Ruotsin ottelut ovat olleet harvinaisuuksia viime vuosina. Maat ovat kohdanneet tällä vuosikymmenellä MM-kisoissa vain kolmesti – kaikki pudotuspeleissä. Suomi voitti finaalin 2011 ja Ruotsi välierät vuosina 2013 ja 2017.

Edellisen kerran naapurista otettiin mittaa puolivälierävaiheessa peräti 16 vuotta sitten. Tuolloin Ruotsi nousi ikimuistoisella – ja yhä niin katkeralla – tavalla Helsingissä 1–5-tappioasemasta 6–5-voittoon.

Suomen ja Ruotsin MM-pelaajat vertailussa

NHL-ottelut: 118–8345
NHL-pisteet: 21–3512
MM-ottelut: 262–522
MM-pisteet: 95–320
Suomen MM-mitalit: 0–4–0
Ruotsin MM-mitalit: 20–5–5

Ruotsin MM-joukkueen NHL-pelaajat:

Jacob Markström, Vancouver
Henrik Lundqvist, NY Rangers
Adam Larsson, Edmonton
Robert Hägg, Philadelphia
Mattias Ekholm, Nashville
Marcus Pettersson, Pittsburgh
Oliver Ekman-Larsson, Arizona
Erik Gustafsson, Chicago
John Klingberg, Dallas
Adrian Kempe, Los Angeles
Marcus Krüger, Chicago
Loui Eriksson, Vancouver
Elias Lindholm, Calgary
Mario Kempe, Arizona
Oskar Lindblom, Philadelphia
Elias Pettersson, Vancouver
Jesper Bratt, New Jersey
Patric Hörnqvist, Pittsburgh
William Nylander, Toronto
Alexander Wennberg, Columbus
Gabriel Landeskog, Colorado

Suomen MM-joukkueen NHL-pelaajat:

Henri Jokiharju, Chicago
Juho Lammikko, Florida

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt