Ruotsin NHL-tähdet hiljennettiin yllättäen Suomi-ottelun aattona – näin Tre Kronorin luottoratsu kommentoi poikkeuksellista ratkaisua

Julkaistu:

MM-kiekko
Ruotsin pelaajat hiljennettiin Kosicessa keskiviikkona.
Suomi kohtaa Ruotsin MM-kisojen puolivälierissä Kosicessa torstaina kello 21.15 alkaen.

Bratislavasta Kosiceen saapunut Ruotsi harjoitteli keskiviikkona paikan päällä, mutta joukkueesta ei herunut haastatteluja jäätreenien jälkeen.

Järjestelyä voi pitää poikkeuksellisena MM-kisoissa. Esimerkiksi Suomen pelaajat ja valmentajat jakoivat normaalisti haastatteluja keskiviikkona Leijonien harjoituksen jälkeen.

Vuosien varrella vain Venäjän joukkue ja silloin tällöin Kanada on ryhtynyt Ruotsin nyt harrastamaan mediapaastoon.

Ruotsalaismedialle oli ennen treenejä järjestetty pikainen tapaaminen Ruotsin joukkueen hotellissa Kosicessa. Paikalla olivat olleet pelaajista vain Alexander Wennberg ja Patric Hörnqvist sekä päävalmentaja Rikard Grönborg.

Ruotsalaismedian mukaan tilaisuus oli kestänyt vain reilun varttitunnin. Ulkomaisille tiedotusvälineille ei ollut tihkunut tietoa moisesta tapahtumasta, eikä paikalla ollut muita kuin länsinaapurimme tiedotusvälineiden edustajia.

Ruotsin joukkueen tiedottajan Emma Spennaren mukaan kyse oli ”epävirallisesta tilaisuudesta”, johon oli kutsuttu vain muutama ruotsalaistoimittaja.

Keskiviikon jääharjoituksessa ei ollut myöskään mukana kaikkia Tre Kronorin pelaajia. Ne jotka kävivät kaukalossa, poistuivat pikaisesti pukukoppiin.

Ilta-Sanomat tiedusteli Ruotsin ja NHL-seura Arizona Coyotesin tähtipuolustaja Oliver Ekman-Larssonilta, miksi pelaajat eivät anna haastatteluja.

– Koska meitä ei ole (joukkueesta) pyydetty sellaiseen, kuului vastaus. Tämän jälkeen Slovakian MM-turnauksessa Ruotsin kapteenina toimiva Ekman-Larsson kiiruhti pukuhuoneeseen.

NHL-miehiä pursuava Ruotsin joukkue sijoittui MM-kisojen B-lohkossa kolmanneksi, eikä sen peli vakuuttanut lohkovaiheessa.

Tre Kronorin 25 pelaajasta peräti 21 pelaa NHL:ssä. Myös neljä muuta ovat pelanneet uransa aikana maailman kovimmassa kiekkoliigassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt