Aukeaako Leijonille huikea mitalisauma? MM-kisojen kuolemanpelissä voi tulla vastaan todellinen yllätyskortti

rac

Julkaistu:

MM-kiekko
Leijonat voi vielä kohdata MM-puolivälierässä todellisen jokerikortin eli Latvian.
Suomen paikka MM-kisojen puolivälierissä on jo varma. Kuolemanpelin vastustaja torstaina sen sijaan on yhä täysin auki.

Vain se on varmaa, että Suomi on omassa alkulohkossaan ykkönen tai kakkonen. Alemmaksi Suomi ei voi enää pudota.

USA ja Kanada eivät voi molemmat ohittaa Suomea, sillä pohjoisamerikkalaisilla on keskinäinen ottelu vielä jäljellä.

Suomi varmistaa lohkovoiton voittamalla Saksan tiistaina. Jatkoaika- tai rankkaritappiokin riittää lohkovoittoon, jos USA ei voita varsinaisella peliajalla Kanadaa.

Leijonat voi voittaa alkulohkon, vaikka se häviäisikin Saksalle. Silloin Kanadan täytyy hävitä maanantain ottelussaan Tanskalle ja voittaa USA. Tällöin Kanada nousee maksimissaan 16 pisteeseen ja USA jää 14–15 pinnaan, jolloin Suomi ja Kanada ovat tasapisteissä ja Suomi lohkovoittaja keskinäisen ottelun voitolla.

IS käy läpi Leijonien eri vastustajavaihtoehdot torstain puolivälierään.

Leijonat voittaa lohkon

Lohkovoittajana Suomi kohtaa torstain puolivälierässä B-lohkon nelosen. Tällöin kova, NHL-vahvistuksia pullisteleva Venäjä putoaa vastustajavaihtoehdoista pois.

Lohkovoittajana Leijonilla on mahdollisuus saada jopa superjättipotti, sillä piskuisella Latviallakin on ainakin vielä ennen maanantain otteluita pikkuriikkiset mahdollisuudet lohkoneloseksi.

Tshekki: Kova Tshekki voi vielä pudota lohkossaan neljänneksi, joskin se on melko epätodennäköistä. Se vaatii, että Sveitsi voittaa Tshekin tiistain päiväpelissä varsinaisella peliajalla ja että Ruotsi kerää jäljellä olevista peleistään (Latvia ja Venäjä) vähintään neljä pistettä.


Jos Tshekki, Ruotsi ja Sveitsi päätyvät kaikki 15 pisteeseen, Tshekin keskinäisten ottelujen saldon pitää olla kaikista epäedullisin. Tämä voi toteutua vain, jos Sveitsi kurittaa Tshekkiä tiistain päiväpelissä vähintään viidellä maalilla.

Ruotsi: Yhtä iso yllätys olisi Tre Kronorin putoaminen neljänneksi. Se vaatii, että Sveitsin pitää kerätä viimeisestä ottelustaan vähintään pisteen enemmän kuin Ruotsi saa Latviaa ja Venäjää vastaan.


Ruotsin jääminen neljänneksi toteutuu myös, jos Ruotsi voittaa otteluistaan vain toisen ja jos Sveitsi voittaa Tshekin varsinaisella peliajalla 1–4 maalilla. Näin Tshekki, Ruotsi ja Sveitsi päätyvät kaikki 15 pisteeseen, ja silloin Ruotsin keskinäinen saldo on heikoin.

Sveitsi: Sveitsi on edelleen selvästi todennäköisin puolivälierävastus. Sveitsi tulee vastustajaksi, mikäli se häviää Tshekille tiistain päiväottelussa ja myös jos Sveitsi ja Ruotsi keräävät jäljellä olevista otteluistaan yhtä paljon pisteitä (paitsi jos maat päätyvät 15 pisteeseen Tshekin kanssa).


Latvia: Latvian saaminen puolivälierään vastustajaksi olisi todellinen lottovoitto – ja käytännössä vapaalippu välieriin.

Latvia voi vielä nousta neljänneksi, jos se yllättää Ruotsin maanantai-iltana varsinaisella peliajalla ja voittaa Norjan tiistaina ja jos myös Ruotsi häviää tiistaina Venäjälle.


Tällöin yhtäkkiä Latvia ja Ruotsi olisivat molemmat 12 pisteessä, ja Latvia pudottaisi Ruotsin keskinäisen ottelun voitolla ulos pudotuspeleistä.

Tilanne ei oleellisesti muutu, vaikka Sveitsi häviäisi Tshekille ja jäisi myös 12 pisteeseen. Tällöin Latvian voittomarginaalin pitäisi olla kaksi maalia, jotta kolmen maan keskinäisessä vertailussa Latvia ohittaisi Ruotsin ja jättäisi Tre Kronorin rannalle.

Suomi lohkokakkonen

Jos Suomi jää lohkokakkoseksi, Leijonat kohtaa puolivälierässä B-lohkon kolmosen.

Tällöin Latvia putoaa vaihtoehdoista pois, ja tilalle tulee äärettömän kova Venäjä.

Venäjän kohtaaminen jo puolivälierässä on kuitenkin äärettömän epätodennäköistä.


On mahdollista, että Venäjä, Ruotsi ja Tshekki päätyvät kaikki 18 pisteeseen lohkon päätteeksi. Venäjä on keskinäisten otteluiden heikoin vain, jos häviää Ruotsille lohkon päätöspelissä vähintään kolmen maalin erolla.

Sen sijaan Tshekki, Ruotsi ja Sveitsi voivat kukin sijoittua lohkossa kolmanneksi varsin helposti.

Todennäköisin vastus lohkokakkosena Leijonille on kuitenkin Ruotsi, ja siitä ottelusta tulisi todella tuima taisto välieräpaikasta.

Klo 16.13: Tarkennettu jutun alusta Suomen lohkovoittokriteerejä, mikäli Leijonat häviää Saksalle.

Leijonien kannalta tärkeät pelit

Ma 20.5. klo 17.15: Ruotsi–Latvia

Ma 20.5. klo 21.15: Kanada–Tanska

Ti 21.5. klo 13.15: Tshekki–Sveitsi

Ti 21.5. klo 17.15: Norja–Latvia

Ti 21.5. klo 21.15: Kanada–USA

Ti 21.5. klo 21.15: Ruotsi–Venäjä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt