Jukka Jalonen nosti mielenkiintoisen pointin esiin supertähti Kaapo Kakosta: ”Se on kehittänyt häntä” - MM-kiekko - Ilta-Sanomat

Jukka Jalonen nosti mielenkiintoisen pointin esiin supertähti Kaapo Kakosta: ”Se on kehittänyt häntä”

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi näkemyksiään tähtihyökkääjästään.

Kaapo Kakko kerää kehut joka puolelta.

12.5.2019 0:58

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on vilpittömän iloinen nuoren supertähtensä Kaapo Kakon puolesta.

Kolme maalia Slovakian pömpeliin mättänyt Kakko on hurmannut komeilla otteillaan myös analyyttisen päävalmentajan.

– Onneksi meillä on Kaapo, joka pystyy naulaamaan näitä otteluita tiukassa paikassa, Jalonen sanoi.

Jalonen osasi odottaa, että Kakko olisi MM-kaukalossa nuorimies paikallaan, mutta nähdyn kaltaista lentoa mestarikoutsikaan ei pystynyt ennustamaan.

Katso MM-videotuomarien erikoislähetys Kaapo Kakosta.

  • Kaapo Kakolla pelattiin kovaa peliä kulisseissa – Leijonien Jukka Jalosen nerokas suunnitelma kuoriutui esiin MM-kaukalossa

Jalonen nosti mielenkiintoisen ja tärkeän asian esiin Kakon kehityksessä.

– Kaapo ei tehnyt neljän viikon MM-leirityksen aikana yhtään maalia. Sitten täällä MM-kisoissa niitä alkoi tulla, Jalonen huomautti.

Jalosen mukaan Kakko on juuri nyt – kreivin aikaan MM-kisoissa – huippuiskussa sekä fyysisesti että henkisesti.

– Minusta maajoukkueessa on ollut tosi hyvä rytmitys Kaapon kannalta. Pelejä on ollut kohtuullisen paljon, mutta hän on saanut tehdä myös hyviä fyysisiä oheisharjoituksia kaukalon ulkopuolella. Se on kehittänyt häntä. Lisäksi on ollut laadukasta lepoa, Jalonen jatkoi.

Missä raja Kakon kohdalla menee, vai löytyykö sitä lainkaan?

– Ei kai sitä kukaan tiedä. Se nähdään sitten joskus 15–20 vuoden päästä, Jalonen vastasi.

Huikeita maaleja on nähty, mutta mitä mieltä olet Kakon pelaamisesta kokonaisuudessaan?

– Kaapo hoitaa oman hommansa. Ei mitään spesiaalia, työmaata on vielä paljon puolustamisen suhteen ja muutenkin on pikkujuttuja, joissa pitää parantaa. Mutta silloin kun Kaapolla on kiekko, niin hän on kohtuullisen hyvä pelaaja, Jalonen letkautti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?